Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakoiso. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Involtini di Melanzane alla Mediterranea - välimerelliset munakoisokääryleet
Munakoiso ei itsessään maistu oikein yhtään miltään, paitsi kirpeältä, mutta yhdistettynä tomaatin kanssa sen maku muuttuu herkulliseksi.
Päätin aloittaa välimerellisen viikon ja päädyin Romettin sivuille. Jostain sieltä tämä ohje löytyi ja tässä se on vapaasti käännettynä. Tätä ruokaa voisi muunnella joko Italian tai Kreikan suuntaan enemmänkin.
Munakoisokääryleet
12 basilikan lehteä (laitoin kyllä enemmän)
12 munakoison siivua
120g mozzarellaa
1 rkl oliiviöljyä
15 oliivia (siemenettömiä)
1tl oreganoa
120ml tomaattikastiketta (käytin paseerattua tomaattia ja pyrettä)
mustapippuria, suolaa
Pese ja viipaloi munakoiso ja siivuta 12 osaan. (Käytin mandoliinia ja sain ohuita siivuja ja enemmän) .
Levitä siivut leivinpaperin päälle ja ripottele suolaa molemmin puolin. Anna itkeä 20-30 minuuttia ja kuivaa ne sitten yksitellen.
Alkuperäisessä ohjeessa siivut grillataan, mutta käytin parilapannua ja paahdoin siivuja 1-2 minuuttia molemmin puolin. Parilasta jää kivat raidat leikkauspinnalle.
Sekoita tomaattisoosi paseeratusta tomaatista ja tomaattipyreestä.Lisää siihen mustapippuri, suola, oregano ja oliiviöljy. Maista.
Kääntele munakoisosiivut tomaattisoosissa yksitellen, laita päälle mozzarellaa, oliiveja ja pilkottuja basilikan lehtiä. Kääri ja laita oljyttyyn uunivuokaan. Paista 200 asteessa n. 20-30 min.
Kääryleiden kaveriksi tein lihapullia, jotka muodostuivat italialaisiksi lihapulliksi, koska kaikki jääkaapista löytynyt vähänkin tomaattiin viittava päätyi niihin.
Italialaiset lihapullat (oma versio)
700g sikanauta -jauhelihaa
2 munaa
1dl ruokakermaa
1dl paseerattua tomaattia
½dl tomaattipyrettä
5-6 basilikanlehteä pilkottuna
3rkl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita (säilyke)
mustapipppuria, valkosipulijauhetta, suolaa
Sekoita kaikki yhteen, pyöritä palloiksi ja paista uunissa kypsiksi.
Paistettaessa irtosi ihan hirveästi nestettä. En tiedä mistä johtui, oliko liha ensin pakastettu ja myöhemmin jauhettu vai mikä selitys mahtaisi olla. No, nesteen voi käyttää kastikkeeseen.
Neste kattilaan, 2dl ruokakermaa, paseeratun tomaattipurkin huuhteluvesi n.1dl, suolaa, mustapippuria. Kiehauta ja laita lihapullat joukkoon. Sopii uusien perunoiden kanssa oikein hyvin.
Munakoisosta vielä sen verran, että kaksi taimea viihtyy hyvin kasvihuoneessa. Vielä minulle on epäselvää, koska niitä voisi käyttää. Pitääkö odottaa, että ovat ihan mustia vai voiko ottaa jo aikaisemmin.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Munakoison ja tomaatin liiton täydentää paprika
Tämä on niin hyvää, että melkein itku tulee tätä syödessä. Alunperin piti tehdä kasvislasagne, mutta koostumus on sen verran löysä, että paistos tämä on.
Puolita tomaatit ja pilko paprikat. Halkaise kokonainen valkosipuli. Laita päälle oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria ja ripaus ruokosokeria. Paahda 200 asteessa 50-60 minuuttia.
Leikkaa munakoiso ohuiksi siivuiksi, mausta suolalla ja grillaa tai paista pannulla öljyssä.
Kuori paprikat ja ota valkosipulista kynnet irti.
Laita tomaatit, valkosipulit ja pellille kertynyt neste tehosekoittimeen ja aja soseeksi.
Maista ja lisää tarvittaessa jotain ainesosaa. Koska olin aikeissa tehdä lasagnea, mietin bechamel -kastikkeen tekoa, mutta en halunnut käyttää jauhoja. Laitoin sekaan kermaa ja parmesan -raastetta ja sekoitin taas.
Kokosin öljyttyyn vuokaan kerroksittain grillattua munakoisoa ja kuorittua paprikaa.
Väliin tomaatti-kermakastiketta ja uusi kerros päälle. Sitten uuniin 225 asteeseen n. 40 minuutiksi.
Vähän kun malttaa antaa nesteen vetäytyä paistamisen jälkeen, niin maku vain paranee.
torstai 5. joulukuuta 2013
Pizzaa munakoisotäytteellä
Ennen huomista itsenäisyyspäivää oli tarpeen viettää pizzatorstaita. Mies on teettänyt itselleen pizzalapion ja sekin oli hyvä koeajaa. Päivällä sain uudelta työkaverilta Marinoitujen munakoisojen ohjeen ja ne ovatkin mitä parhainta pizzantäytettä.
Citymarketissa myytiin 2600g purkkeja pizzasoosia hintaan 39 senttiä! Siis kolmatta kiloa! Otin yhden kokeeksi ja hyväähän se on. Jauhojen kanssa on ollut ongelmia, koska Turun Stockmanilta ei ole löytynyt 00 -jauhoja muutamaan viikkoon. Pari toivioreissua on tehty sinne ihan vaan jauhojen takia, mutta ilman on jääty. Etsin netistä mistä niitä saisi ja kuinka ollakaan, Maskusta, ihan naapurikunnasta löytyy pariskunta, joka tuo maahan italialaisia ruokatarvikkeita! Klikkaa Italian herkut niin näet mitä kaikkea on mahdollista saada. Kauppa käy netin kautta eli mitään puotia ei ole. Noutaa voi toki paikan päältäkin. Netin kautta tilaamani tuotteet oli valmiina kassissa ja kaupan päälle oli kassiin laitettu italialaiset konvehdit : )
Tämä lapio on niin kätevä ja sen teettäminen maksoi vain 5€.
Nyt meiltä puuttuu vielä kunnon vanerialusta, ettei tarvitsisi Marimekon päälle jauhoja levitellä. Jos näet kuvassa Kopparbergin, niin sitä ei laitettu pizzaan.
1munakoiso viipaloituna pitkittäin
suolaa, oliiviöljyä
Ripottele suolaa viiplalille ja itketä ainakin puoli tuntia. Pyyhi suolat pois ja voitele siivut oliiviöljyllä. Laita uuniritilälle paista grillivastuksen alla, kunnes saavat mukavan värin.
Sekoita sillä välin marinadi:
oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, valkosipulin kynsi hienonnettuna, basilikaa (jos ei ole tuoretta, laita kuivattua), chilirouhetta, tilkka sitruunanmehua.
Ota munakoisot uunista ja leikkaa ne pieniksi paloiksi.
Sekoita marinadiin. Anna maustua noin tunnin ajan.

Italialaiseen pizzaan ei kuulu paljon täytteitä, mutta tämä on niin hyvää, että sitä täytyy laittaa paljon ja lisätä vielä valmiin pizzan päälle.
Muina täytteinä oli vain
pizzakastiketta ja mozzarellaa.
Huomenaamulla on suunta Keuruulle itsenäisyyspäivän viettoon. Lumimyräkässä varmaan ajellaan.
Jälkiruokatarpeiksi otan mukaan Uudenkaupungin marenkikakkupohjat ja laitan niiden väliin karpalo-mascarponekermavaahtoa. Voihan siihen vielä tehdä vähän suolaisen kinuskikastikkeenkin.
Kakkupohjassa on kolme eri kokoista marenkilevyä, jotka kootaan päällekäin. Marenki on paksua, mutta hyvin haurasta. Niin hyvää se on, että sitä maistettuaan ei muita marenkeja huoli.

Marinoidut munakoisot
1munakoiso viipaloituna pitkittäinsuolaa, oliiviöljyä

sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Melanzane alla Parmigiana eli munakoisovuoka
Päädyin tämän ruokaohjeen äärelle lauantaina, kun luin Hesarin kulttuurisivuilta brittiläisestä kirjailijasta Taiye Selasista. Hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Ghana ikuisesti. Kriitikko Juhani Karila sanoo arvostelunsa ensivirkkeessä, että kirjailija vääntää lukijan sydäntä kuin tiskirättiä 400 sivua. No, se siitä, mutta kirjailija mainitsee haastattelussa lempiruuakseen Melanzane alla Parmigianan. Vesi herahti kielelle, kun ajattelin munakoison ja parmesaanin yhtymistä tomaattisessa kastikkeessa.
Netistä löytyi monelaista ohjetta suomeksi, mutta koska halusin tehdä mahdollisimman alkuperäisen version, niin hakeuduin italiankielisille sivustoille. Ainekset oli suht helppo kääntää suomeksi. Löysin vielä videonkin, jossa italianmamma näyttää kädestä pitäen miten ruoka tehdään. Pikaruuasta ei ole kysymys, aikaa täytyy olla. No, aivan alkuperäiseen toteutukseen en päässyt. Kompastuskiveksi muodostui juusto. Ohjeessa juustona käytetään parmesanin lisäksi caciocavallo o provola -juustoa. Se näyttää mozzarellalta, mutta koska cavallo tarkoittaa hevosta ja cacio juustoa, niin arvelin tarkoitettavan hevosenmaidosta tehtyä mozzarellaa. No, eihän sellaista ole missään. Löysin S-marketista kuitenkin maitojuustoa, jossa on hevosen kuva!
Kyseessä on kiuruvetisen Artic Milk:in täysmaidosta valmistettu Kotijuusto, joka on tuorejuusto. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, koska se säilytti muotonsa hyvin ja erottuu selvästi kerrosten välistä. Se ei muuttunut venyväksi eikä sulanut näkymättömiin, joten se sopii oivallisesti tähän ruokaan.
Melanzane alla Parmigiano
1-1,5 kg munakoisoja1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
300g viipaloitavaa juustoa (mozzarella tai kotijuusto)
150g parmesaaniraastetta
oliiviöljyä
karkeaa suolaa
hienoa suolaa
sokeria
mustapippuria
2 tölkkiä tomaattimurskaa
tuoretta basilikaa
Siivuta munakoisot ohuiksi siivuiksi pituussuunnassa. Tähän käy hyvin se keittiöväline, jota minulla ei ole eli mandoliini. Sillähän vedetään siivuiksi vaivattomasti vaikka mitä. Tein töitä fileerausveitsellä ja sain kaikista kolmesta munakoisosta aina 11-15 siivua eli yhteensä nelisenkymmentä siivua.
Pinoa siivut lävikköön kerroksittain ja ripottele väliin karkeaa suolaa (esim. sormisuolaa). Laita lautanen lopuksi kasan päälle ja sen päälle paino.
Valmista sillä välin tomaattikastike.
Kuullota silputut valkosipulit ja sipuli öljyssä. Lisää tomaattimurska, suolaa, mustapippuria ja sokeria. Anna kiehua n. 15 min. ja lisää silputtua basilikaa ainakin kourallinen. Maista ja lisää, jotain puuttuu. Jätä hautumaan.
Kun munakoisot ovat itkeneet noin puolen tunnin ajan, niin aloita niiden paistaminen. Itse en pyyhkinyt niistä vettä pois ja öljy roiskui paistaessa, joten se olisi ollut aiheellista tehdä. Munakoisoviipaleet paistetaan pannulla runsaassa kuumassa öljyssä.
Sitä mukaa, kun paistat, niin nosta taas lävikköön valumaan. Itse kuivasin siivuja vielä talouspaperilla ennen vuokaan latomista. Munakoisohan imee öljyä kuin pesusieni.
Aloita kokoaminen. Alimmaiseksi tomaattikastiketta ja sitten kerroksittain
munaskoisosiivuja, parmesaania ja juustoa ja jne.
Päällimmäiseksi tomaattikastiketta ja parmesanraastetta.
Paista 200 asteessa 45-50 minuuttia, kunnes pinta näyttää houkuttelevalta.
Anna vetäytyä jonkin aikaa, jos maltat. Maistuu aivan taivaalliselta ja seuravana päivänä vielä paremmalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)