maanantai 29. heinäkuuta 2013

Suppilovahvero-omenapiiras

Tämä resepti on VIINI -lehdestä nro 5/2011

Piirakka täytyy tehdä pieneen vuokaan (22-23 cm). Normaali piirakkavuoka on ehdottomasti liian suuri, kuten kuvasta näette. Käytin tähän kaikki loput kuivatut suppikset ja lisäsin niihin vettä vain sen verran kuin ne vetivät eli tuli ihan tuoreen näköistä tavaraa eikä lientä jäänyt yhtään.




Suppilovahvero-omenapiiras

Pohja:
100g huoneenlämpöistä voita
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Nypi rasva, jauhot ja suola tasiaseksi massaksi. Lisää joukkoon vesi nopeasti sekoittaen.
Painele taikina voidellun vuokan (22-23cm) pohjalle ja reunoille. Vuoraa alumiinifoliolla reunoja myöten ja täytä esim. kuivatuilla herneillä. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Poista herneet ja folio, pistele pojaa haarukalla ja paista vielä muutama minuutti.

Täyte:
200 g suppilovahveroita (tuoreita) Kuivatut kannattaa liottaa ja punnita.
25 g voita
2 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 (kotimaista) omenaa
1 tl raastettua inkivääriä
1/6 tl jauhettua muskottipähkinää
2 tl rosmariinia (hienonna, jos käytät tuoretta)
1/4 tl rouhittua mustapippuria
n. 1 tl suolaa

Puhdista sienet ja hienonna suurimpia. Haihduta niistä neste kuivalla kuumalla pannulla. Lisää rasvat ja paista sieniä muutama minuutti.
Kuori sipulit ja omenat. Hienonna sipulit ja kuutioi omenat. Lisää sienten joukkoon. Jatka paistamista n. 5 minuuttia, kunnes alkavat pehmentyä. Lisää mausteet ja maista.
Levitä täyte piirakkapohjan päälle.

Muna-kerma:
1 muna
1 dl ruoka- tai kuohukermaa
½ dl basilikan lehtiä hienonnettuna
100g raastettua parmesania

Sekoita ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle. Lisää basilikan lehdet viimeiseksi.
Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes täyte on kiinteä ja saanut hieman väriä.


Kyseisessä lehdessä piirakan kanssa suositeltiin kyytipojaksi italialaista Il Passo di Sabina 2009 valkkaria, mutta me joimme puoliksi pullon jamaicalaista olutta.

Pari viikkoa vielä lomaa :)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Mangojäädyke

Ihana lämpö jatkuu. Piha- ja maalaustöitä tehdessä hiki virtaa, mutta muuten näin vilukissana pidän siitä, ettei tarvitse pitää iltaisin villasukkia.
Pakastimeen on tehtävä tilaa mustikoita varten. Löysin sieltä mm. pussillisen mangokuutioita. Siitä tuli mieleeni Jamie Oliverin mangojäädyke ja tein sitä Ikean jäätelömuotteihin.



                        Murskaa jäiset mangokuutiot
 
 


        Lisää joukkoon turkkilaista jukurttia ja hunajaa maun mukaan
 
Täytä muotit ja laita pakastimeen

Ihanan kylmää. Tätä voisi tehdä seuraavaksi mustikoista.
 
Laitan tähän vielä linkin FamilySpice -blogiin. Sielläkin on tehty itse jäätelöä smoothieista.
 

 
Iltapäivällä ajattelin tehdä suppilovahveroista piirakan. Suppiksia riittää aina vaan ja kohta alkaa uusi satokausi. Tällä viikolla kokeilen myös punajuuri-suklaa kakun tekoa. Minulla on siihen amerikkalainen resepti, joka on tuosta FamilySpice -blogista.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Aprikoosi-mascarpone -kääretorttu (gluteeniton)

Koska tänään oli nimipäiväni, niin iltapäivällä oli tehtävä jotain hyvää kahvin kanssa. Kauppaan en  viitsinyt lähteä kesken talonmaalauksen, joten katsoin mitä kaapista löytyi. Jääkaapissa oli säilykeaprikoosipurkin jämät muovirasiassa, purkki kermaa ja rasia mascarponea. Koska muniakin näytti olevan, niin kääretortuksi meni.


Aprikoosi-mascarpone-kääretorttu


4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 tl vanilijasokeria
250 g mascarpone -tuorejuustoa
säilykepersikoita vajaa purkillinen

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
Vispaa munat ja sokeri ja 2tl vanilijasokeria vaaleaksi vaahdoksi (ainakin 10 min).
Siivilöi joukkoon jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu.
Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista n. 8 minuuttia.

Sillä aikaa vispaa kerma vaahdoksi (2tl vanilijasokeria ja pari teelusikallista hienosokeria) ja lisää mascarpone. Soseuta aprikoosit (ei tarvitse olla ihan sileää) ja lisää kerma-mascarpone -vaahtoon.

Kun torttupohja on paistunut, kumoa se sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna hieman jäähtyä.
Levitä täyte pohjan päälle ja kierrä leivinpaperin avulla rullaksi. Jätä leivinpaperi kääretortun ympärille ja laita jääkaappiin.

Maalaus edistyy joka päivä. Tässä kuva meidän takakuistista. Ihan yksin maalasin koko kuistin.

Huomaa, että pelargonioiden välistä puskee yksi tomaatintaimi. Johtuu siitä, että kippasin taimimullat keväällä tuohon koriin, kun istutin tomaatit isompiin purkkeihin.

Palaillaan!


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Eton Mess...ja paljon muuta

Aivan mahtava ilta eilen meidän pihalla pohjoistuulesta huolimatta. Miniän porukkaa ja me, yhteensä 10 + koira.Soittotaitoiset soittivat ja kaikki lauloivat. Klo 02 aikoihin lopeteltiin. Menu toimi loistavasti. Punajuurigraavattu lohi oli hyvää ja porosta tehty jääpaisti aivan suli suussa. Ensimmäinen kuva on pakko laittaa Eton Mess -jälkiruuasta.


Tähän herkkuun tarvitaan:

1.  Kaksi litraa mansikoita, jotka perataan ja pilkotaan. Lisäsin hieman sokeria ja Cointreau -likööriä niiden joukkoon.
2.  Litra mustikoita.
3.  3.3 dl pullo kuohukermaa (enemmänkin voi laittaa). Mausta vanilijasokerilla ja parilla lusikallisella hienosokeria. Vaahdota.
4.  Lisää kermavaahtoon yksi rasia (250g) mascarpone -tuorejuustoa.
5.  Uudenkaupungin marenkia (eli ei mitään valkoista tai värjättyä markettimarenkia)
Turun seudulla sitä voi ostaa ainakin Länsikeskuksen Prismasta ja Naantalin K-market Ukko- Pekasta.
Marenkia voi toki tehdä itsekin. Kannattaa maustaa se vanilijauutteella.

Näitä aineksia ladotaan kerroksittain isoon lasimaljaan tai yksittäisannoksina laseihin.

Toiseksi kuvaksi laitan Tukholmassa nauttimani latten ja cheesecaken kuvan. Siitähän minä haaveilin.

Sitruunaista ja niin ihanaa

Hotel Rica Gamla Stan, huone 402


Hotellin aula
Tukholman reissu oli mukava, juuri sellainen kuin odotinkin sen olevan. Tulimme kouluruotsilla hyvin toimeen vieläkin.

Semmoista tänään. Vanhenemisessa on sellainenkin huono puoli, että juhlista toipumiseen menee lähes koko seuraava päivä. En tarkoita, että olisi mittava darra, vaan sitä, että väsyttää hirveästi.
Arvatkaa onko talonmaalaus yhä kesken.

Huomiseen!








lauantai 20. heinäkuuta 2013

Pikkuleipiä Italiasta

Käväistiin miehen kanssa Turussa kansainvälisillä markkinoilla vai mitkä ne oli. Jokivarsi oli täynnä jos jonkinlaista kojua ja joukossa ihan mielenkiintoisiakin juttuja. Oli parmesaninmyyjää Italiasta, oli brittiläisiä herkkuja, saksalaisia ja ranskalaisia leivonnnaisia, korujen myyjiä ym. perinteisten suomalaisten kalakukkojen, muikkujen ja iänikuisten lakritsien lisäksi.
Enpä paljon ostanut, ainoastaan nämä italialaiset pikkuleivät, joita sai itse laittaa pussiin niin paljon kuin halusi ja hinta oli 3€/100g.

Hyviä ovat!
Huomenna tulee ruokavieraita ja meitä on pöydässä yhteensä 10 henkeä. Eilen laitoin punajuurigraavattua lohta tulemaan. Sen täytyy tekeytyä kaksi vuorokautta. En ole kokeillut sitä aiemmin. Katsotaan onnistuuko. Muutoin menu on tällä tietoa seuraava:

jääpaisti porosta
sake-soija -marinoitu grillattu lohi
uudet perunat
salviaporkkanat
savulohi + kermaviilisoosi
mozzarella-tomaatti -salaatti
vihersalaatti
vesimeloni-ananas (tuore)-kurkku -salaatti

jälkiruoka: Eton Mess
(sekä soitantaa ja laulantaa)

Huomiseen!


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Aivan mahtava mustikkapiirakka

Kyllä mustikoita on, vaikka alkukesästä näytti siltä, että kuivuus vie marjat meidän takapihan metsästä. Koska monet vuodet olen tehnyt pelkkää amerikkalaista versiota, niin nyt hain jotain erilaista. Mielessä oli pellillinen paksua mustikkaista piirakkaa, mutta ei pullataikinaan tehtyä.
Tällaisen ohje löytyi   Kakkuja ja keitoksia -blogista nimellä mustikka/puolukkapiirakka.


Huomenna se tapahtuu. Nimittäin se, että lähdemme miehen kanssa Tukholmaan, vaikka talon maalaus onkin vielä kesken.
Odotan niiiiin paljon sitä, että pääsen vanhaan kaupunkiin istuskelemaan terassille ja vain katselemaan ihmisiä.
Hotelli on Lilla Nygatanilla ja sekin on niiiin i mitten av gamla stan. Pienestä sitä tämän ikäinen ihminen ilonsa saa.

Palaillaan!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Possunniskaa makeassa kastikkeessa

Lomapäivä no 7.
Helle jatkuu. Samoin maalaaminen. Nyt jo tekisi mieli lähteä johonkin. Erityisesti tekisi mieli Tukholmaan laulamaan Skanssenille ja vanhaan kaupunkiin juomaan lattea ja syömään ihania leivonnaisia. "Stockholm i mitt hjärta, låt mig besjunga dig nu..."

Possunniska valmistui eilen ja siitä tuli mahtavaa. (Tänks Antti!). Grillasimme myös uudet perunat. Tuhtia ruokaa se on ja hyvin karamellista.

 Possunniskaa makeassa kastikkeessa (Chef Antti)



Tästä se lähtee:


Pari kiloa possunniskaa, 2 porkkanaa, 2 sipulia, 2 omenaa, 2 varsisellerin vartta, puoli litraa tummaa olutta, kuumaa kanalientä, kokonainen valkosipuli, suolaa, mustapippuria ja 2 dl hillosokeria.


Hiero pintaan suolaa ja mustapippuria
Paista kuumalla pannulla pintaan hyvä väri. Ikean parilapannu on juuri sopivankokoinen.



Laita liha uuvivuokaan, pilko muut ainekset, mutta jätä valkosipuli kokonaiseksi. Kaada päälle olut sekä kuumaa kanalientä niin paljon kuin vuoka vetää. Peitä leivinpaperilla ja vielä foliolla. Laita uuniin 150 asteeseen 4 - 4,5 tunniksi.
Ota pois uunista ja anna jäähtyä omassa liemessään seuraavaan päivään.


Siivilöi liemi kattilaan, lisää 2 dl hillosokeria ja keitä kasaan niin kauan kunnes alkaa näyttää kastikkeelta. Jos on liian makeaa, lisää jotain etikkaista. Pilko liha annospaloiksi ja grillaa. Kaada kastike lihojen päälle. Grillaa myös kypsät uudet perunat.



 Tässä vielä kuva meidän autokatoksestamme. Harmaa on hieno väri.


Huomenna kyssäkaalikeittoa, nam.













perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tiikerikakku, tiger cake

Lomapäivä numero 5. Talonmaalausurakka on aloitettu tällä viikolla. Pirteän harmaa tulee nyt meidän 1994 valmistuneesta talostamme. Vaaleansininen jää historiaan.
Koska koko päivää ei jaksa maalata, niin muuna aikana olen kantanut kirpputorille tavaraa, leiponut ja laittanut tietysti ruokaa.
Kinuskikissan  kahvikakut -sivuilta löytyi ruusuvuokaan tehty tiikerikakku ja koska satun omistamaan tuollaisenkin vuokan, niin tekaisin kakun päiväkahvitarjoiluksi. Riittää meille koko viikoksi ja vieraillekin, jos sattuu tulemaan.


Summer holiday number 5. We have begun to paint our house, which was built in 1994. It was light blue but now it is going to be grey.
Because it is too hard to paint all day I have done some other things too. I have sold my old clothes and other things at fleetmarket, made a cake and food of course.
Open that link Kinuskikissa above and you find delicicious cakes.


Tänä iltana syödään omatekoiset hampurilaiset ja huomenna possunniskaa, johon sain loistavan ohjeen Chef Antilta tekstiviestinä ja joka on jo nyt uunissa. Kiitos Antti, että jaksat aina vastata : ) Possunniskan valmistamiseen tarvitaan kaksi päivää.

Tonight we eat selfmade hamburgers and tomorrow we eat porkneck, which is already in owen. It takes two days to prepare it.

Huomiseen!


























keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Jotain hyvää porkkanoista... salviaporkkanat ja porkkanariisi

Aivan mielettömän ihanien salviaporkkanoiden ohje löytyy Glorian Ruoka ja viini -lehdestä 5/2013.
Tein niitä porolihapullien kaveriksi ja totta vie ne olivat niin hyviä, että niitä söisi vaikka joka päivä. Sopivat erinomaisesti myös kalan lisäkkeeksi.


Salviaporkkanat

8 porkkanaa
 
kastike:
50g voita
½ sitruunan mehu
1 rkl oliiviöljyä
1rkl hunajaa
½ tl suolaa
½ dl (sitruuna)salviaa

Pese ja rapsuta porkkanat puhtaiksi. Halkaise pituussuunnassa. Esikeitä vähässä vedessä n. 5 minuuttia eli kunnes ovat napakan kypsiä.
Sulata voi kattilassa. Lisää sitruunanmehu, öljy, hunaja ja suola. Hauduta hetki ja hienonna silputut salvian lehdet sekaan
Valuta porkkanat. Kypsennä niitä grillissä tai pannulla muutama minuutti ennen tarjoamista. Kaada kuuma salviakastike päälle.


Toinen herkullinen lisäke on porkkanariisi. Tein sitä grillatun lohen seuraksi viime sunnuntaina.
Tämäkin lisäke vamistuu nopeasti ja maistuu niille, jotka eivät välitä perunoista. Lohesta tuli grillattuna mainiota. Tein gluteenittoman teryaki -marinadin sekoittamalla gluteenitonta soijaa (1dl), sakea (1dl), 1 rkl sokeria, hieman raastettua inkivääriä sekä sitruunanmehua. Kiitos Chef Antin, että meiltä löytyi korkkaamaton sakepullo. Mitähän varten se joskus ostettiin?


Porkkanariisi (Glorian Ruoka ja viini 3/2013)

(4 annosta)

3 porkkanaa
40g voita
2 dl pitkäjyväistä riisiä
5 dl porkkanamehua (esim. Biotta)
2 cm pala inkivääriä
½ limetin mehu
n. 2 tl suolaa

Kuori ja hienonna porkkanat murskaksi esim. cutterilla. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota porkkanamurskaa voissa pari minuuttia. Lisää riisit ja porkkanamehu. Hauduta kypsäksi (n. 10min) kunnes kaikki neste on imeytynyt. Raasta inkivääri joukkoon ja purista limetin mehu. Mausta suolalla.

Lopuksi italialialainen, todellinen highlight porkkanoista eli klikkaa
http://www.prouditaliancook.com/2013/07/rainbow-carrot-ribbon-salad.html  Tuollaisia liilanvärisiä porkkanoita en ole kyllä missään nähnyt. Keltaisista ja oransseista voi tehdä omanlaisen version.

Tällaista tänään. Jääkaapissa on kaksi kiloa possunniskaa ja jotakin pitäisi siitä kehittää. Laitan varmaan taas Antille tekstarin. Viimeksi kysyin TÄYDELLISEN MUNAKOKKELIN ohjetta ja sain vastauksen, että se pitää tehdä vesihauteessa. Yhtä monta teelusikallista voita kuin on munia ja yhtä monta ruokalusikallista maitoa. Sekoitellaan nuolijalla laakeassa kipossa vesihauteen päällä kunnes seos kypsyy. Lisätään vielä ruokalusikallinen voita ja kruunataan pienellä määrällä mascarponea, jos sattuu kaapista löytymään. Vielä suolaa ja pippuria. Se oli parempaa kuin hotellien munakokkelit. Sitähän mun teki mieleni.




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Näin se kesäloma alkoi...


Olin ajatellut lähteä töistä jo klo 14, mutta kaikesta itsestä riippumattomasta säätämisestä johtuen kello oli taas yli neljä ennen kuin pääsin lähtemään.
Pihakeinussa korkkasin taskulämpimän piccolo Fresitan ja maistui ah... niiiiiiin hyvältä.

On siis vietetty kahdet häät ja molemmissa tunnelma oli herkkä ja rakkaudentäyteinen. Varsinkin oman lapsen häissä tuneet olivat pakahduttavat.

Arjessa olen leiponut jonkin verran ja pakastanut mansikoita. Miniän kanssa saimmekin siinä mansikoita peratessa mainion ajatuksen tehdä margaritoja tuoreista mansikoista. Tequilaa ei meiltä löytynyt, joten se korvattiin valkoisella rommilla. Lisäksi vielä Cointreauta, sitruunanmehua ja jäitä. Blenderissä kaikki sekaisin ja olipas se hyvää. Olivat kai siis lopulta daiquireja. Tehtiin vain parit.



Kotiväelle ja töihin olen tehnyt mansikka-sitruunajuustokakun. Alkuperäinen ohje on Pirkan vadelma-sitruunajuustokakku ja ohje löytyy :
tästä

Nyt olen viisi viikkoa lomalla. En tiedä mitä keksimme. Sen tietää sitten aina aamulla mihin tekee mieli.