Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvikakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvikakut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2015

Kalakeittoa kesän alkajaisiksi


Keitinpä kalakeiton kesän kunniaksi.

Lohikeitto (4-5 annosta)

400g lohta (tuoretta tai pakasteesta)
5 perunaa
2 porkkanaa
1/2 fenkoli
1 purjo
1 rkl voita
5dl vettä
2 dl kermaa
2 dl valkoviiniä
4 rkl hummerifondia

Kuori ja pilko perunat ja porkkanat kattilaan. Lisää vettä niin, että juuri ja juuri peittyvät ja laita kiehumaan. Pilko sillä aikaa fenkoli ja purjo ja kuullota voissa toisessa kattilassa, kunnes alkavat pehmetä. Lisää valkoviini, vesi, hummerifondi ja lopuksi kerma. Kiehauta.
Kun perunat ja porkkanat ovat lähes kypsiä, lisää kalapalat niiden päälle anna kypsyä siinä, kunnes alkavat hajota. Sekoita. Kaada toisessa kattilassa oleva liemi ja anna kiehahtaa. Maista onko suolaa riittävästi. Lisää tilliä päälle, jos haluat.

Lähes joka viikko leivon jonkin kahvikakun, koska Miehellä pitää olla jotain kahvin kanssa. Viime viikolla tein Tiikerikakun, johon laitoin kaikki kermapurkkien ja mascarponepurkkien jämät.



Tänään tein Kultarannan pumpulikakun, mutta se lässähti keskeltä, koska menin avaamaan uuninluukun. Kuvassa lässähdys ei näy.


Kultarannan pumpulikakku (gluteeniton)

3 munaa
2,8 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
vajaa 4 dl perunajauhoja
250g voita

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi joukkoon.
Sulata voi kattilassa ja kaada se kiehuvan kuumana taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada hyvin voideltuun vuokaan. Paista 180 asteessa n. 50 min. Anna jäähtyä ennen kuin kumoat lautaselle.
Kakku kannattaa säilyttää jääkaapissa, niin se pysyy paremmin kuosissa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mango-piimäkakkua ja kahvia uudesta mukista - Mango-sour milk cake and my new coffee cup


Ohje on uusimmasta Glorian Ruoka ja viini -lehdestä (1/2015). Taikina on niin suuri, että sain siitä 15 muffinsia ja tämän kakun. Koristeena on espressopapuja. Sain joululahjaksi kahvimyllyn ja nyt meillä juodaan aina vastajauhettua kahvia.
Recipe is from Gloria Food and wine -magazine. I made 15 muffins and this cake. In decoration espresso coffeebeans. I got coffee mill for Christmas and now we drink just ground coffee every day.

Mango-piimäkakku

250g voita
7½ dl jauhoja
1 rkl soodaa
½ tl kardemummaa
3½ tl piparkakkumaustetta
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3-4 dl kuutioitua mangoa
1 dl siirappia
4dl huoneenlämpöistä piimää
1 dl mangososetta

Mokkakuorrutus:
60g sulatettua voita
3½ dl tomusokeria
1/4 dl espressoa

Jos teet yhden ison kakun, tuplaa kuorrutteen määrä.

Yhdistä jauhot, sooda ja mausteet. Lisää sokerit jauhoihin.Sulata voi. Kuutioi mango ja sekoita kuutiot jauhoihin. Sekoita siirappi sulatettuun voihin. Lisää piimää ja voi-siirappiseosta vuorotellen jauhoihin. Lisää mangosose. Kaada taikina voideltuun vuokaan tai paista 2½  dl kokoisissa kertakäyttömukeissa tai muffinssivuokissa. Kokeile kypsyyttä tikulla. Laita leivinpaperi päälle, jos pinta tummuu liikaa. Kakkua paistoin likimain tunnin. Muffinsseja vähemmän aikaa.
Anna maustua yön yli, tee kuorrute ja koristele.


Tästä se taas uusi viikko alkaa.
Let's begin another new week.

 

tiistai 19. elokuuta 2014

Maailman paras suklaakakku kaurajauhoista


Alkuperäinen ohje on Sikke Sumarin Maailman paras suklaakakku. Käytin kuitenkin vehnäjauhojen tilalla Provena -kaurajauhoja. Koristelin tomusokerilla, mantelilastuilla ja löysin leivontatarvikelaatikostani vielä pieniä valkosuklaasydämiäkin. Vieruskaverina jäätelöä. Tämä valmistuu nopeasti ja sopii sunnuntain jälkiruuaksi. Säilyy hyvin jääkaapissa ja maku vain paranee.

Maailman paras suklaakakku kaurajauhoista

3dl kaurajauhoja
3,2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
2 dl kaakaojauhoa (tummaa)
1 tl leivinjauhetta
2 dl sulatettua voita
200g rouhittua taloussuklaata
1 dl vahvaa kahvia
4 kananmunaa

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää voisula ja kahvi ja sekoita hyvin. Lisää munat ja sekoita taikina tasaiseksi.

Ota arkki leivinpaperia ja rutista se palloksi. Avaa ja levitä irtopohjavuokaan. Ei siis tarvita voitelua, ei tule tiskiä ja kakku irtoaa helposti.

Kaada taikina vuokaan, levitä tasaiseksi ja paista 180 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman, kumoa lautaselle ja irroita leivinpaperi. Koristele miten haluat.

maanantai 4. elokuuta 2014

Banaani-chilisuklaatiikerikakku


Itsehän minä en tätä syö, koska eilen päätin olla vähän aikaa kakuttelematta, mutta mustaksi menevät banaanit oli pakko hyödyntää jotenkin.  Minulla oli myös chilisuklaata, joten sekin jouti joukkoon. Alun perin tämän kakun ohje on Pirkan eikä siinä ole chiliä.Vähän muutin ohjetta muutenkin.
Hyvin sujuu leipominen, vaikka keittiössä on lämpöä 29.8 astetta ja ulkona varjossa 31.5 astetta. Tein vielä makaronilaatikonkin samoilla lämmöillä. Loppupäivän voin vain oleskella.

Banaani-chilisuklaatiikerikakku

200g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
3 munaa
3.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

vaaleaan banaanitaikinaan:
n. 2.5 dl soseutettua banaania
½ sitruunan mehu

suklaataikinaan:
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 rkl kahvia (tämän verran jäi pannunpohjalle aamulla)
3 rkl rouhittua chilisuklaata

Voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Ota taikinasta n. 1/3 suklaataikinaa varten ja lisää siihen kahvi ja kaakaojauhe. Lisää isompaan taikinaan sitruunamehu ja banaanisurvos. Lado taikinat vuokaan kerroksittain. Paista 175 asteessa noin tunnin ajan.


Raidasta tuli aika muhkea. Mehevältä näyttää.


perjantai 12. heinäkuuta 2013

Tiikerikakku, tiger cake

Lomapäivä numero 5. Talonmaalausurakka on aloitettu tällä viikolla. Pirteän harmaa tulee nyt meidän 1994 valmistuneesta talostamme. Vaaleansininen jää historiaan.
Koska koko päivää ei jaksa maalata, niin muuna aikana olen kantanut kirpputorille tavaraa, leiponut ja laittanut tietysti ruokaa.
Kinuskikissan  kahvikakut -sivuilta löytyi ruusuvuokaan tehty tiikerikakku ja koska satun omistamaan tuollaisenkin vuokan, niin tekaisin kakun päiväkahvitarjoiluksi. Riittää meille koko viikoksi ja vieraillekin, jos sattuu tulemaan.


Summer holiday number 5. We have begun to paint our house, which was built in 1994. It was light blue but now it is going to be grey.
Because it is too hard to paint all day I have done some other things too. I have sold my old clothes and other things at fleetmarket, made a cake and food of course.
Open that link Kinuskikissa above and you find delicicious cakes.


Tänä iltana syödään omatekoiset hampurilaiset ja huomenna possunniskaa, johon sain loistavan ohjeen Chef Antilta tekstiviestinä ja joka on jo nyt uunissa. Kiitos Antti, että jaksat aina vastata : ) Possunniskan valmistamiseen tarvitaan kaksi päivää.

Tonight we eat selfmade hamburgers and tomorrow we eat porkneck, which is already in owen. It takes two days to prepare it.

Huomiseen!