Näytetään tekstit, joissa on tunniste suppilovahvero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suppilovahvero. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. elokuuta 2015

Suppilovahvero-pekonipiirakka


Tämä ohje on uusimmasta Pirkasta (8/2015), joskaan en käyttänyt siihen ohjeen mukaisesti herkkusieniä vaan viimevuotisia kuivattuja suppilovahveroita (kiitos niistä kuuluu edelleen Tiinalle, joka jaksaa niitä poimia).


Korsiteeksi hain terassin reunalta ketunleipiä.


Suppilovahvero-pekonipiirakka (Pirkassa Suosikkipiiras -nimellä)

Pohja:
3dl vehnäjauhoja
125g voita (tai margariinia, jos siitä tykkää)
2rkl kylmää vettä

Täyte:
1pkt (140g) pekonia
kolme kourallista kuivattuja suppilovahvereoita liotettuna
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 munaa
2dl ruokakermaa
mustapippuria
2dl emmental-mozzarella -juustoraastetta

Mittaa jauhot monitoimikoneen kulhoon ja kuutioi kylmä voi joukkoon. Anna koneen käydä, kunnes saat murumaisen seoksen. Lisää vesi ja sekoita koneella tasaiseksi. Voitele vuoka (n.20cm halkaisija tai 20x30cm). Painele taikina vuokan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin jähmettymään.
Esipaista pohjaa 225 asteessa 10min.
Ruskista sillä aikaa pekonit, lisää pilkotut sipulit ja liotetut sienet (purista vesi pois) ja paista kunnes kaikki neste on haihtunut. Laita täyte pohjan päälle. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita niihin kerma ja mustapippuri. Kaada täytteen päälle. Ripottele juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 20min.


Kyytipojaksi lasillinen tai pari Alkon uutuusvalkkaria Etelä-Afrikasta Chenin Blanc Douglas Green 2014.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jotain hyvää suppilovahveroista

Se suppilovahverokausi, jonka perään haikailin pari viikkoa sitten ei sitten koskaan tullutkaan. Onneksi minulla on työkaveri, jolla on viimevuotisia kuivattuja suppiksia niin paljon, että sain ostaa häneltä ison pussillisen ja lisäksi vielä kaksi isoa pussia pakastettuja kantarelleja. Kyllä nyt kelpaa. Vielä kun Mestaripalviin tulee hirvijauhelihaa, niin siinähän on menuu monelle juhlapyhälle.
Tänään tein kuitenkin täytettyjä paprikoita, koska niitä oli jääkaapissa viisi kappaletta.

Valurautapannu SPR:n Kontista 4€.

Suppilovahveropaprikat

5 paprikaa
200g jauhelihaa
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
paprikajauhetta
mustapippuria

Kuutioi kaksi paprikaa. Paista jauheliha ja lisää paprikakuutiot sekä suppilovahverot. Lisää mausteet ja paista, kunnes paprikat ovat pehmeitä.
Halkaise loput paprikat kahtia, poista siemenet ja laita uunivuokaan. Laita jokaisen paprikan pohjalle halkaistu kirsikkatomaatti ja päälle täytettä. Raasta päälle parmesania. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia. Peitä foliolla hetkeksi aikaa, jotta paprikat vielä pehmenevät.


Sunnuntain suurin herkku oli kuitenkin savustettu lohi. Mies savusti sen katajilla ja niistä tulee kalaan ihan mieletön aromi.


Lohen kaveriksi ei tarvitse muuta kuin perunoita. Jotain oli taas kuitenkin pakko leipoa, niin tein porkkanasämpylöitä ja kanelipullia. Ajattelin, että kanelipullakahvit ovat paikallaan, kun on saatu puutarhakalusteet varastoon ja lehdet haravoitua.

 
 
Pullat piti voidella voilla, koska yhtäkään munaa ei ollut. Ihanainen silikonileivinalusta Ikeasta.

 
 

Syyslomaviikko alkamassa niillä keillä lomaa on. Minä ajattelen jo pääsiäisen aikaa, jolloin on pitempi lomajakso. Josko lähtisi silloin vaikka Berliiniin tai Barcelonaan. Sitä odotellessa. Nyt katsomaan tähtien tansseja televisiosta ja saunan jälkeen Siltaa.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Suppilovahvero-omenapiiras

Tämä resepti on VIINI -lehdestä nro 5/2011

Piirakka täytyy tehdä pieneen vuokaan (22-23 cm). Normaali piirakkavuoka on ehdottomasti liian suuri, kuten kuvasta näette. Käytin tähän kaikki loput kuivatut suppikset ja lisäsin niihin vettä vain sen verran kuin ne vetivät eli tuli ihan tuoreen näköistä tavaraa eikä lientä jäänyt yhtään.




Suppilovahvero-omenapiiras

Pohja:
100g huoneenlämpöistä voita
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Nypi rasva, jauhot ja suola tasiaseksi massaksi. Lisää joukkoon vesi nopeasti sekoittaen.
Painele taikina voidellun vuokan (22-23cm) pohjalle ja reunoille. Vuoraa alumiinifoliolla reunoja myöten ja täytä esim. kuivatuilla herneillä. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Poista herneet ja folio, pistele pojaa haarukalla ja paista vielä muutama minuutti.

Täyte:
200 g suppilovahveroita (tuoreita) Kuivatut kannattaa liottaa ja punnita.
25 g voita
2 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 (kotimaista) omenaa
1 tl raastettua inkivääriä
1/6 tl jauhettua muskottipähkinää
2 tl rosmariinia (hienonna, jos käytät tuoretta)
1/4 tl rouhittua mustapippuria
n. 1 tl suolaa

Puhdista sienet ja hienonna suurimpia. Haihduta niistä neste kuivalla kuumalla pannulla. Lisää rasvat ja paista sieniä muutama minuutti.
Kuori sipulit ja omenat. Hienonna sipulit ja kuutioi omenat. Lisää sienten joukkoon. Jatka paistamista n. 5 minuuttia, kunnes alkavat pehmentyä. Lisää mausteet ja maista.
Levitä täyte piirakkapohjan päälle.

Muna-kerma:
1 muna
1 dl ruoka- tai kuohukermaa
½ dl basilikan lehtiä hienonnettuna
100g raastettua parmesania

Sekoita ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle. Lisää basilikan lehdet viimeiseksi.
Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes täyte on kiinteä ja saanut hieman väriä.


Kyseisessä lehdessä piirakan kanssa suositeltiin kyytipojaksi italialaista Il Passo di Sabina 2009 valkkaria, mutta me joimme puoliksi pullon jamaicalaista olutta.

Pari viikkoa vielä lomaa :)