Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapiirakka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Gluteeniton, aprikoosinen ja niin mehevä omenakakku


Tämä omenakakku on gluteeniton muunnelma ruotsalaisesta Hembakat (5/2012) -lehdessä olleesta ohjeesta, jonka olen tänne postannut aikaisemmin. Lisäsin taikinaan aprikoosihilloa ja kreikkalaista jukurttia. Päälle tulevat omenat murskasin pekaanipähkinöiden kanssa ja sekoitin vähän aprikoosihilloa sekaan.

Gluteeniton, aprikoosinen ja mehevä omenakakku

130g mantelimassaa (yksi tanko)
3 munaa
1½ dl sokeria
50g sulatettua voita
3dl gluteenitonta jauhoa
1 tl leivinjauhetta
3 tl vanilijasokeria
1/3 tl ksantaania (kuohkeuttaa ja antaa rakennetta)
1 dl kreikkalaista jukurttia
3 omenaa
2 rkl rkl aprikoosihilloa taikinaan ja 1 rkl päälle

Voitele irtopohjavuoka, laita pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat.
Sulata voi ja jätä jäähtymään.
Raasta mantelimassa raastimen karkealla puolella. Vatkaa munat yksi kerrallaan mantelimassan joukkoon ja vaahdota. Lisää sokeri ja vaahdota vielä vähän.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Yhdistä sulatettu voi jukurttiin ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi aprikoosihillo.
Kuori ja pilko omenat ja laita ne yhdessä pähkinöiden kanssa monitoimikoneeseen. Pyöräytä muutama kerta, Seos saa jäädä karkeaksi. Sekoita joukkoon aprikoosihilloa 1-2 rkl.

Kaada taikina vuokaan ja lusikoi täyte päälle.
Paista 175 asteessa n. 1 tunti. Kokeile tikulla välillä kakun kypsyyttä. Peitä foliolla, jos reunat tummuvat liikaa.

Tarjoa jäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa.






tiistai 10. syyskuuta 2013

Szarlotka -puolalainen omenapiirakka ja suomalaiset karjalanpiirakat

Tauti on voitettu. Olin suunnitellut viikonloppuleipomuksiksi karjalanpiirakoita ja tuota Broccolin mahdottoman herkullisen näköistä ulkosuomalaista omenapiirakkaa. Molempia tein ensimmäistä kertaa. Jos olisi kyseessä Suomi-Puola maaottelu, niin sanoisin, että tilanne on tasan 1 - 1.




Szarlotka

Szarlotka -ohje löytyy täältä 

Karjalanpiirakoita tein 20 kappaleen koe-erän.  Ruisjauhot ovat Viron tuliaisia ja luomua.



Karjalanpiirakat

Keitä riisipuuro punaiseen maitoon jo edellisenä iltana. Ehtii jäähtyä.

Taikina:
2 dl kylmää vettä
suolaa maun mukaan
2 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja

Jauhojen määrä voi vaihdella riippuen karkeudesta ja tuotemerkistä.
Sekoitin napakan taikinan, joka ei tartu käsiin. Käärin kelmuun ja annoin tekeytyä tunnin verran.
Leivoin pötkön ja leikkasin sen kahteenkymmeneen osaan.
Palat pyöritin palloiksi.
Pallot kaulin piirakkapulikalla 10 cm levyiksi.
Sisälle puuroa ruokalusikallinen levitettynä.
Rypytä piirakat ja nosta pellille.
Paista 75 asteessa n. 10 min.

Lämmitä kattilassa voi-maitoseosta ja kastele kuumat piirakat siihen yksi kerrallaan.
Tarjoa munavoin kanssa.