keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen Prahassa -sateessa ja paisteessa. Toinen päivä


Jos tämä pieni silta ei kohta vajoa Vltava -jokeen, niin johan on ihme. Emme laittaneet lukkoa, vaikka 30 vuotta yhteistä elämää täyttyykin tänä vuonna.


Sillan pielessä on John Lennonille omistettu seinä - tai miksi sitä nyt kutsuisi. Siinä saa muistella ja soitella Beatlesia. Ja kyllä siellä All you need is love kaikuikin. Jos laulaminen tekee janoiseksi, niin vieressä on aiheeseen liittyvä pubi.


Eipä paljon sää hemmotellut toisenakaan päivänä, mutta liikkeellä olimme silti koko päivän. Mitään erityistä päämäärää ei siis ollut, kunhan kävelimme ja sateen sattuessa ajelimme paikallisbussilla ja raitiovaunulla. Suomenkieltäkin kuului siellä täällä.



Rullassa paistettu pulla on paikallinen herkku. Kotoinen, vaniljaan sekoittuva pullantuoksu leijuukin pääsiäistorilla ja kauppa käy. Pullalta se maistui. Oli lämmintä ja makeaa.


Myös perunalastuja oli kaupan. Muistin, että minullahan on kotona sellainen vehje, jolla perunan saa rullattua kierteeksi. Ostimme Mirjan kanssa sellaiset joskus ruokamessuilta. Pitääpä etsiä se ja kokeilla.


Koska räntäsade yllätti juuri Starbucksin kohdalla houkuttelin Miehen kahville ja porkkanakakulle. Siellä on paras porkkanakakku mitä tiedän.


Lounaaksi kelpasi Margarita -pizza puoliksi ja toiset oluet poikkesimme juomaan La Casa Bluhun, joka oli espanjalaistyylinen, hiljainen pikku baari. Baarimikko kiilloitteli laseja aikansa kuluksi. Tarjoilijatytöllä oli tarpeettoman avonainen työvaate päällään, mutta emme antaneet sen häiritä.



Illallispaikan valinta osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kuljimme ja etsimme, mutta oikein sopivaa ei oikein löytynyt tai jos löytyi, niin täynnä oli. Lopulta nälkä alkoi jo näkyä silmissä ja päädyimme oman hotellimme italialaiseen ravintolaan. Valitettavasti ruoka oli pettymys. Alkupalana syöty homemade bread, jossa oli päällä tomaattia, sipulia, pestoa ja parmesania oli ihan hyvä, mutta pääruoka oli niin huonoa, että Mies palautti oman annoksensa keittiöön. Liha oli niin sitkeää, ettei sitä voinut leikata. Oma pasta-annokseni oli niin täynnä chiliä, että en voinut syödä siitä kuin osan. Tarjoilija pahoitteli ja kysyi otammeko jotain muuta, mutta emme halunneet. Lasilliset väkevää viiniä saimme silti. Harmillinen päätös päivälle. Huoneessa luin Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni -sarjan ensimmäistä osaa, kunnes korkkasin kuoharin ja kilistimme hammasmukeja.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen Prahassa -sateessa ja paisteessa. Ensimmäinen päivä.


Neljä päivää Prahassa. Päiviin mahtui kaikenlaista säätä aina räntäsateesta auringonpaisteeseen. Ensimmäisinä päivinä lukuisat terassit huokailivat tyhjinä kylmän tuulen ja sateen viilentämässä kaupungissa. Pääsiäistorien lämpimät juomat ja "rullapulla" houkuttelivat väkeä enemmän kuin kylmä valkoviini tai olut. Viimeisenä päivänä kaikki muuttui. Aurinko paistoi heti herätessä ja johan täyttyivät terassit ja takit riisuttiin tuolinselustoille.
Hotellimme Hotel Antik sijaitsi vanhassa kaupungissa ja siitä oli mukava lähteä aamuisin liikkeelle joko jalkaisin, bussilla, ratikalla tai metrolla. Hissiä ei vanhassa rakennuksessa ollut, joten kaartuvien kiviportaiden kiipeäminen kakkoskerrokseen (42 askelmaa) muutaman kerran päivässä kävi ihan kuntoilusta.

Päivä 1:

Lounas Cafe Imperialissa. Tätä oli odotettu. Varasin pöydän netin kautta jo hyvissä ajoin, koska kalenterin mukaan siellä oli aivan täyttä. No, ehkä olisimme mahtuneet ilman varaustakin. Tilaa oli.


Kahvila loistaa kuin sulttaanin hovi. On korkeutta ja komeutta.



Valitsimme lounaslistan. Aluksi keittoa. Siis mitä on Tripe soup? Emme tienneet, mutta sitä tuotiin. Näytti oudolta ja maistui myös vaikkei ihan hirveän pahalta. Miestä alkoi jo arveluttaa ja hän ryhtyi etsimään vastausta googlesta. Joo, mahalaukkukeittoahan tässä syödään. Ensin harmitti ja iljetti, mutta sitten huvitti. Pyörittelin lusikassa mahalaukun palaa tutkiakseni oikein tarkemmin miltä se näyttää, kun en ole aikaisemmin nähnyt enkä syönyt. Enkä taida syödä vastakaan.



Pääruoka oli ihan kelvollinen kuskus ja siinä päällä rapsakkaa kanaa. Hieman oli ehkä liian kuivaa, mutta kaiken söin.


Jälkiruuaksi Cake of today, jonka sai itse valita lasivitriinistä.


Päädyin Red velvet -kakkuun, joka oli täytetty mascarponella. Järkyttävän hyvää!


Klo 15 syöty lounas riitti pitämään nälkää hyvin koko illan. Koska kuitenkin oltiin Prahassa, niin pakko oli maistella myös oluita. Meidät kentältä hotelliin tuonut taksikuski neuvoi meitä menemään Lokaliin, joka oli samalla kadulla kuin hotellimme ja jossa oli kuulemma "best beer in town" ja paras ruoka myös.



Päivällä Lokalissa oli tilaa, mutta iltaruuan aikaan jono ulottui kadulle asti ei ovesta mahtunut sisään.
Todistettavasti joimme vain yhden pienen  ja yhden ison tuopin. Jos Lokalissa haluaa syödä, niin sinne on varattava pöytä monta päivää aikaisemmin.


Mukava ensimmäinen päivä. Huoneessa kuohari jäähtymässä.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Riemullista pääsiäistä!



Jos tekee mieli jotain pääsiäishyvää, niin avaa TÄSTÄ  ja ryhdy toimeen!

Mukavia pyhiä kaikille! Kimberly lähtee nyt Prahan kevääseen. Kuulumisia sieltä pääsiäisen jälkeen.


Hilma hipsteri

lauantai 21. maaliskuuta 2015

MBakery


Turkulainen MBakery voitti äskettäin Suomen paras leipomo -kisan. Tehtaanmyymälä (Salvumiehenkatu 4) Turun Mälikkälässä on mukavan lähellä, mutta ennen voittoa emme olleet käyneet siellä. Tänään tiskillä oli jonoa ja itse Mikko Hietala oli paikalla. Onnittelimme voitosta ja ostimme valkosuklaa-lime- ja kuningatar -leivokset.




Ihan mielettömän hyvää!                                      
                                        

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Briossit - ne oikeat hampurilaissämpylät



Tein koe-erän (6 kpl) briosseja ihan sen vuoksi, että halusin maistaa miltä ihan oikea hampurilaissämpylä maistuu. No sehän maistuu niin hyvältä, että mitään kaupan valmiita sahanpurupullia ei tule enää ostettua. Eikä tarvitse välttämättä tehdä hampurilaisia, menee nämä muutenkin. Briossi on kuohkea ja rasva tekee siitä mehevän. Myös Jussi69 kokosi VIP Masterchefissä hampurilaisensa juuri briossin sisälle. Taikina tekeytyy yön yli jääkaapissa. Ohje on Olivia -lehdestä.

Briossit (6 kpl)

1dl maitoa
20g hiivaa
1rkl hunajaa
3/4tl suolaa
2 munaa
5dl vehnäjauhoja
100g voita

Anna voin lämmetä huoneenlämmössä ainakin tunnin. Lämmitä maito, sekoita siihen hiiva, hunaja ja suola. Sekoita munat maidon joukkoon munat puuhaarukalla. Lisää jauhot vähitellen. Lopuksi lisää voi pieninä nokareina niin se sekoittuu hyvin joukkoon. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan vaivaamaan taikinaa koneella 8-10 min tai käsin 12-15min. Oma yleiskoneeni hajosi muutaman minuutin jälkeen dramaattisesti sinivihreällä liekillä ja karmealla käryllä, joten vaivaaminen jäi siihen. Taikinan päälle laitetaan kelmu ja yöksi jääkaappiin.
Seuraavana päivänä jauhota työpöytä ja kauli taikina sen päällä 2cm paksuiseksi levyksi. Kääri levy rullalle ja leikkaa kuuteen palaan. Pyörittele palat palloiksi ja kohota tunti. Voitele keltuaisella ja paista 200 asteessa 15-20 min.



Kevät on tullut todella aikaisin tänä vuonna. Kirjosieppo kävi katsastamassa linnunpöntön tänään.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat Toblerone -browniet


Tämä voi olla kakku tai brownie, riippuu leikkaustavasta ja paistovuokasta. Tein pyöreään vuokaan. Tämä kuva ei tee oikeutta alkueräisen ohjeen kuvalle, käy vaikka katsomassa!  Alkuperäinen ohje on Glutenfreealchemist -blogista ja  SE ON TÄSSÄ.  Blogi on gluteenittomien leivonnaisten aarreaitta.
Vaikka ulkonäkö ei ole paras mahdollinen, niin maku on. Jäätelön kanssa todella hyvää.
Tobleronea oli hankala löytää marketeista. Kaikkialla oli vain maitosuklaaversiota. Oli pakko käyttää sitä ja valkoisena suklaana Pandan valkosuklaata. Jatkossa on tax freessa käydessä muistettava tämä herkku.

Tässä vapaa käännös englanninkielestä:

Gluteenittomat Toblerone -browniet

65g gluteenittomia jauhoja
1 rkl (10g) kaakaojauhoa
100 g mantelirouhetta (myös lastuilla onnistuu)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
200g tummaa Tobleronea
100g voita
130g ruokosokeria (käytin fariinisokeria)
2 munaa
1 tl vaniljaa
80g valkoista Tobleronea tai muuta valkosuklaata

Taikina ei ole suuren suuri, joten mitä pienemmän vuokan valitset, sitä paksumpia paloja saat. Voitele vuoka hyvin.

Sulata tumma suklaa ja voi vesihauteen päällä. (Kannattaa laittaa pieni kattila ison päälle eli sulattaa teräsastiassa. Kokemusta on siitä, että lasikulho on poksahtanut halki.)
Yhdistä jauhot, kaakao, mantelit, leivinjauhe ja suola.
Vispaa munat ja sokeri sekä vanilja vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet muna-sokerivaahtoon ja lisää sulatettu voi-suklaamassa. Sekoita hyvin.
Lisää lopuksi rouhittu valkosuklaa ja sekoita.

Kaada taikina vuokaan ja paista 180 asteessa 20-25 min.

Ohjeessa kehotetaan pakastamaan kakku ennen viipaloimista.




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Sushia pöytään! Sushi to table!


Nuorisomme kutsui meidät lauantaina sushi -illalliselle ja mikäs sen mukavampaa, koska miniän vanhemmatkin olivat tulleet pitkän matkan Pohjois-Karjalasta saakka. Joonas ja Chef Matti mestaroivat ihan mielettömän hyvät herkut. Lohta, tuoretta tonnikalaa, kuhaa, avocadoa... soijakastiketta ja kahta eri majoneesia.

Our young ones invited us to sushi on Saturday evening. Iwas fun because our daughter in law's parents had come all far from North-Karelia. Joonas and Chef Matti made so super good sushi. Salmon, fresh tuna, avocado... with soya sauce and two different mayonnaises.

                        

Lisäksi vihersimpukoita, aasialaisella salaatilla, pestolla ja korianterilla. Also green mussels with Asian salade. pesto and coriander.
 

Hyvää ruokahalua! Bon appetit!


 
 

Tätä syödessä saattoi vain hyristä. Eating this made me to hum.

Jälkiruuaksi Arjan tekemää taivaallista creme bruleeta ja sitten pojan keikalle.
For dessert Arja's heavenly delicious creme brule and then we went to listen our son's band to play.


Kiva ilta! Nice evening!