sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Briossit - ne oikeat hampurilaissämpylät



Tein koe-erän (6 kpl) briosseja ihan sen vuoksi, että halusin maistaa miltä ihan oikea hampurilaissämpylä maistuu. No sehän maistuu niin hyvältä, että mitään kaupan valmiita sahanpurupullia ei tule enää ostettua. Eikä tarvitse välttämättä tehdä hampurilaisia, menee nämä muutenkin. Briossi on kuohkea ja rasva tekee siitä mehevän. Myös Jussi69 kokosi VIP Masterchefissä hampurilaisensa juuri briossin sisälle. Taikina tekeytyy yön yli jääkaapissa. Ohje on Olivia -lehdestä.

Briossit (6 kpl)

1dl maitoa
20g hiivaa
1rkl hunajaa
3/4tl suolaa
2 munaa
5dl vehnäjauhoja
100g voita

Anna voin lämmetä huoneenlämmössä ainakin tunnin. Lämmitä maito, sekoita siihen hiiva, hunaja ja suola. Sekoita munat maidon joukkoon munat puuhaarukalla. Lisää jauhot vähitellen. Lopuksi lisää voi pieninä nokareina niin se sekoittuu hyvin joukkoon. Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan vaivaamaan taikinaa koneella 8-10 min tai käsin 12-15min. Oma yleiskoneeni hajosi muutaman minuutin jälkeen dramaattisesti sinivihreällä liekillä ja karmealla käryllä, joten vaivaaminen jäi siihen. Taikinan päälle laitetaan kelmu ja yöksi jääkaappiin.
Seuraavana päivänä jauhota työpöytä ja kauli taikina sen päällä 2cm paksuiseksi levyksi. Kääri levy rullalle ja leikkaa kuuteen palaan. Pyörittele palat palloiksi ja kohota tunti. Voitele keltuaisella ja paista 200 asteessa 15-20 min.



Kevät on tullut todella aikaisin tänä vuonna. Kirjosieppo kävi katsastamassa linnunpöntön tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: