lauantai 22. maaliskuuta 2014

Friteeratut kananpalat, tori no kara-age

Helsingin Sanomien ruokatorstai -liitteessä  20.3. oli japanilainen friteerattujen kananpalojen ohje. En ole friteerausta juuri harrastanut, mutta nyt kun kaikkia tarvittavia aineksia oli saatavilla, niin kokeilin. Aika hyviä!



Tori no kara-age, friteeratut kananpalat

500g broilerinrintafileitä tai vastaava määrä lihaa koivista irroitettuna

Marinadi:
1 rkl tuoretta  raastettua inkivääriä
1 iso valkosipulinkynsi raastettuna
½ dl soijakastiketta
1 rkl miriniä
½ tl sokeria

Leivitykseen:
perunajauhoja (itse käytin maissijauhoa)

Paistamiseen n. 2-3 rypsiöljyä
Käytin yhden pullollisen eli 1 litran ja se riitti hyvin 3l syvässä kattilassa paistamiseen.

Pilko lihat saksilla sopiviksi paloiksi.
Sekoita marinadin ainekset ja laita lihat maustumaan ainakin neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.

Pyöräytä lihat jauhoissa ja paista öljyssä kullankeltaiseksi molemmin puolin.
Muista olla varovainen öljyn kanssa. Älä käytä liesituuletinta. Kuuma öljy saattaa syttyä palamaan. Pidä kattilankansi saatavilla tukahduttamista varten.

Paista lihat useammassa erässä. Nosta talouspaperin päälle valumaan. Ripota vielä suolaa päälle. Tarjoa riisin ja sitruunalohkojen kera. Myös makea chilikastike sopii hyvin tai chilimajoneesi, jonka saat sekoittamalla chilikastiketta majoneesiin.

Lopuksi laitan tähän vielä kuvan pojan tekemistä vaaleista mokkapaloista, joissa maistui mukavasti kahvi.

Mmm...ehdin jo haukata palan

1 kommentti:

Kommenttisi: