maanantai 28. toukokuuta 2012

Pientä pintaremonttia

Keväällä on remontointipakko. Siltä se tuntuu. Auringonvalon lisääntyessä nurkat näyttäytyvät ankeina eikä feng shuista ole tietoakaan. Niinpä olen laittanut miehen hyvällä ja arvokkaalla tuella (jota ilman en pärjäisi näissä hommissa) makuuhuoneen vessan uuteen kuosiin ja nyt on vuorossa eteinen. Kuusitoista vuotta on katseltu samoja seiniä, mutta nyt se muuttuu.
Vessan tapetin löysin Bauhausin alekorista hintaan 12€/rulla. Siis tosi halpaa, kun tarvitsin vain kaksi rullaa. Alle piti tietysti laittaa tasoitetapetti vanhan lasikuitutapetin päälle ja se olikin helpommin sanottu kuin laitettu. Ahdas tila ja lasikuitua ilmassa niin, että käsivarsia kirveli monta päivää.
Sama juttu eteisessä. Itkettikin jo välillä.  Kun viimeisen tasoitetapetin palan liimasin seinään totesin, että nyt loppui tapetoijan ura tähän. Ikinä en enää tapetoi. Joku muu saa vetää sen lopullisen tapetin tai olkoon vetämättä. No, se lopullinen tapetti eteisestä puuttui vielä eilen. Sunnuntain Hesarissa näin sitten pienen jutun helsinkiläisestä Sistusnalle -liikkeestä. Siellä myydään englantilaisia ja ranskalaisia tapetteja. Löysin JUURI SELLAISEN mikä sopii juuri meidän eteiseen. Malli on Camagon Mood (harmaa). Sopivasti olemme menossa ylppäreihin Helsinkiin lauantaina ja niinpä soitin heti tänä aamuna Sisustusnalleen. Liikkeessä sitä ei titenkään ole, vaan joka rulla tilataan ja tässä tapauksessa Ranskasta. Ehtii lauantaiksi, sanoi myyjä. Hinta pompsahti 78 euroon/rulla. Hirrrrvvvvee hinta! Kiva Työkaveri lohdutti, että keskihinta ei ole kovinkaan suuri, koska vessan tapetit olivat niin hirrrveeen halvat.
Nyt sitten lauantaina Yrjönkatu 32 osoitteeksi ja ihanat rullat ovat minun. Varausmaksuna piti maksaa 30% etukäteen. Laitan kyllä kuvia sekä vessasta että eteisestä, kunhan hoksaan miten ne kuvat tuodaan tiedostosta tähän.

1 kommentti:

Kommenttisi: