lauantai 18. tammikuuta 2014

Melting Moments Cookies with vanilla buttercream and raspberry (Julia Taylor)

Australian masterchefissa leivottiin taannoin pikkuleipiä ja mieleen jäivät kerrospikkuleivät, jotka Julia Taylor leipoi isoäitinsä reseptin mukaan. Hain ohjeen netistä ja tein tänään koe-erän. Jauhoja olisi saanut olla enemmän, koska levisivät uunissa mielestäni liikaa, mutta hyviähän ne ovat ja niin makeita, että yksi riittää.


Melting Moments Cookies with vanilla buttercream and raspberrry (Julia Taylor)


Kannattaa aloittaa vadelmakastikkeesta. Eli kiehauta 200g pakastevadelmia, ½ sitruunan mehu ja 2 tl sokeria. Siivilöi siemenet pois ja kaada mehu takaisin kattilaan. Keitä kasaan, kunnes on riittävän sakeaa. Jäähdytä.











keksit:
180g voita
1 tl vaniljaa (laitoin yhden vanilijatangon siemenet)
60g tomusokeria
2 tl leivinjauhetta
180g jauhoja

Vispaa huoneenlämpöinen voi ja vanilja kermamaiseksi vaahdoksi. Siivlöi joukkon kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pyöritä palloja ja laita leivinpapaerin päälle. Annoksesta tulee n. 20 palloa, riippuen koosta. Paina pallot haarukalla hieman kasaan. Käytä haarukkaa tomusokerissa aina ennen painamista. Paista 180 asteessa n. 12 minuuttia.



Täyte:

120g voita
330g tomusokeria
1-4 rkl maitoa tai kermaa (kaksi rkl riitti hyvin)
vaniljaa (laitoin yhden vaniljatangon siemenet)

Vispaa tomusokeri ja 2 rkl maitoa tai kermaa huoneenlämpöiseen voihin. Lisää maitoa, jos koostumus on liian paksua. Seos pitää pystyä pursottamaan, joten aika tanakkaa se saa olla.

Levitä keksipohjan päälle ensin vadelmakastiketta ja pursota päälle buttercreamia. Laita toinen keksi päälle.

Pakkasia riittää. Hilma -kissa nukkuu takan päällä ja Palmu -koira puolestaan hakee viileämpiä paikkoja. Makaronilaatikko tuoksuu.



2 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä pikkuleipiä ja pelkästään toi nimi jo kuulostaa tosi herkulliselta! :-)

    VastaaPoista

Kommenttisi: