keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Igorin kana


Tämä ruoka oli Glorian Ruoka ja viini -lehden "hauskin ruoka 2014". Ohje on lähtöisin Peggyn pieni punainen keittiö -blogista. Igorin siitä tekee varmaan smetana ja suolakurkku. Törmäsin tähän reseptiin sattumalta eilen, kun surffailin makuja -sivustolla.

Igorin kana


800g broilerin rintafileitä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
70g tomaattipyreetä (laitoin paseerattua tomaattia, koska sitä sattui olemaan)
1rkl sokeria
2tl suolaa
2dl kanalientä
350g smetanaa
suolaa, mustapippuria maun mukaan
suolakurkkukuutioita muutama ruokalusikallinen (laitoin Felixin valmiita kuutoita)
persiljaa koristeeksi

Laita öljyä pannulle ja paista fileet kypsiksi. Peitä kypsennyksen aikana foliolla, niin eivät kuivu.
Sillä aikaa, kun fileet kypsyvät, pilko paprikat ja sipulit ja kuullota toisella pannulla pehmeiksi.
Lisää joukkoon sokeri, suola, kanaliemi, pyree ja smetana. Hauduta hetken aikaa.
Laita fileet uunivuokaan ja kaada soosi päälle. Lusikoi suolakurkkukuutioita päälle.
Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 35 min. Pilko persiljaa valmiin ruuan päälle.
Tarjoa riisin tai perunoiden kanssa, vaikka juhannuksena, joka on ylihuomenna!

5 kommenttia:

  1. Oj, mikä ohje! Tätä haluan testata. :)

    VastaaPoista
  2. Thank you for your kind comment on my blog.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli niin hyvää! Tulee meidän ruokalistalle. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että maistui. Meilläkin tätä syödän jatkossa useasti.

    VastaaPoista

Kommenttisi: