lauantai 26. heinäkuuta 2014

Pari helteistä päivää Tallinnassa ja kakku no 8.


Tämä on kahvilassa Keskilinn Kohvik nautiskeltu mansikka-mascarpone-marenkikakku. Maistui taivaalliselta maitokahvin kanssa, vaikka kuuma olikin.


Tästä se pala leikattiin.


Tässä on sen kaveri eli päärynäversio, joka oli lähes loppuunmyyty.


Tallinnaan on aina mukava mennä. Siellä oli tosin vielä lämpimämpää kuin Suomessa, mutta illan tullen jaksoimme hyvin jo kävellä Toompean ympäri upeissa maisemissa. Ylös emme kiivenneet tällä kertaa, vaan aloitimme kierroksen vanhan kaupungin portilta ylöspäin ja siitä Vapaudenaukiolle.  Sieltä portaat ylös ja hetken päästä alas. Vallihautaa on säästetty jonkin matkaa ja se on vaikuttava näky.








Syödäkin pitää ja tällä kertaa grillattua lohta hotellimme Baltic Hotel Wana Virun terassilla.
Hotelli on loistavalla paikalla kävelykadun varrella, eikä ole kallis.


Terhi söi kampelaa. Miesten ruuat jäi kuvaamatta.


Illalla kaupunki oli entistä enemmän täynnä ihmisiä huolimatta siitä, että ilma ei viilentynyt oikeastaan yhtään.


Vanhakaupunki on täynnä pieniä, houkuttelevia ruokapaikkoja.


Ikkunaostoksilla ja ihan oikeillakin ostoksilla olimme, mutta nämä jäivät vielä kauppaan. Aika päheet, vai mitä?


Kiva reissu, kiitos Terhille ja Markulle seurasta!

Nyt juuri on niin, että alan leipoa skonsseja. Chef Antti nukkuu. On kokannut meille kaksi päivää.
Illalla menen ystävän luokse naistensaunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: