lauantai 25. tammikuuta 2014

Joo, Mutti -soosia

Kyseessä on siis kokki Henry Alenin Uudenvuodenpäivänä twiittaama pastakastikeresepti. Se teki ns. avokadopastat eli nousi hittiruuaksi, jota kaikki tekivät. Kotikokit ryntäilivät tomaattimurskahyllyille ja tyhjensivät ne. Iltalehtikin kirjoitti tästä ilmiöstä. Meidän lähikaupastamme eivät ole Mutit loppuneet ja yksi purkkihan tätä riittää yhteen soosiin.

Mutti -soosi

1 prk tomaaattimurskaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
0.5 dl oliiviöljyä
½ tl sokeria
pari siivua appelsiininkuorta
0.5 dl punaviiniä


Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia öljyssä vähintään 10 minuuttia matalalla lämmöllä. Lisää sokeri ja puolet tomaattimurskasta. Hauduta 10 minuuttia, jotta kastike saa makeutta. Lisää loput tomaattimurskasta ja 2 dl vettä. Hauduta sekoitellen. Pidä poreileva lämpö ja anna hautua 15 minuuttia. Lisää punaviini. Sekoita koko ajan.
Kun soosi on sakeaa, lisää suola ja mustapippuri myllystä. Vedä kuorimaveitsellä appelsiinista kaksi siivua kuorta (appelsiini kannattaa pestä ensin) ja laita kastikkeen joukkoon makua antamaan.



Ota kastike hellalta ja lisää 0.5dl parhainta oliiviöljyä mitä saat. Älä keitä enää. Sekoita kypsän pastan joukkoon heti.
Täytyy sanoa, että hyväähän se oli.



Sain joululahjaksi pastakoneen, mutta tänään turvauduttiin kaupan kuivapastaan. Huomenna on tarkoitus harjoitella lasagnelevyjen tekoa. Pastajauhoja tilasin Italian herkuista ja samalla ostin lisää pizzajauhoja. Mies palaa huomenna etelästä pelilomalta ja pizzaperjantait jatkuvat taas.
Olen lämmittänyt puuhellaa ja siitä leviää nopeasti suloinen lämpö keittiöön. Samalla olen saanut tehtyä ruuat.
Keskimmäinen pojista tuli eilen meille viikoksi evakkoon ja on mukava pitää häntä täysihoidossa. Pojalla oli perjantaina työpaikalla pullavuoro ja hän pyysi minua leipomaan jotakin. Tein Pirkka -ohjeella sitruuna-vadelma -juustokakun ja erkoisruokavalioisille Valion ohjeella gluteenittoman ja laktoosittoman marjapiirakan. Terveisiä vaan sinne varsinais-suomalaiseen opettajainhuoneeseen, toivottavasti maistui : )



1 kommentti:

  1. En ole itse tätä soosia vielä kokeillut, mutta huomasin sen aiheuttaman muutoksen meidän lähikaupassa eli isossa marketissa. Yksi hyllynpääty oli perjantaina lastattu Mutti passatalla. En kyllä ostanut, kun on omatekoista tomaattikastiketta vielä pakastimessa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi: