Oivallinen emäntä

Niin mainiosti kuvaa Aleksis Kivi oivallista emäntää, että ihan pakko oli se laittaa tähän. 

Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.
Katso: ensimmäisenä aamulla hän jättää vuoteen, sotkee taikinansa, rakentaa miehellensä suurusta pöytään, evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii kiulu kourassa tarhaan, lypsämään kirjavan karjansa. Nyt hän leipoo, hyörii ja pyörii; nyt hän on pöydän ääressä, nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä, nyt hän pyrynä kohentelee uunia, joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Nyt hän, leipäin noustessa, viimein itsekin, lapsi rinnoilla, einehtii, syö kimpaleen leipää, paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. Mutta eipä unohda hän halliakaan, talon uskollista vartijaa portaalla, eikä kissaa, joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee. - Ja nyt hän hyörii ja pyörii, kääntyy ja keikkuu, sotkee vielä toisen takinan kaukaloonsa nousemaan, leipoo sen leiväksi ja paistaa, ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa, varras ladottuna vartaaseen, joista raitis elämä liehahtaa alas. Ja silloinpa, miesten tullessa metsästä, vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa, ja kiulussa helluu rieskan sohiseva, vaahtoinen harja. - Niin hän hyörii ja pyörii, niin hän kääntyy ja keikkuu; ja vasta, koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa, kallistuu hän siunaten vuoteellensa. Mutta eivät vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin, tunnittaisin viihdyttämään pienoista lastaan, joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa.
Tämä, veljet, on oivallinen emäntä.

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, ensimmäinen luku