sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Ricottapunajuuret ja ravintola Olon uudet perunat


Tällä kuvalla on pakko aloittaa. Kuluneen viikonlopun saimme olla taas ihanasti Chef Antin ruuissa Keuruulla. Kuvassa on ricottapunajuuret eli uunissa kypsennetyt punajuuret ja itse tehty ricottajuusto sekä ketunleivät.


Ricottapunajuuria söimme rosvopaistina valmistetun lampaanviulun ja possunniskan kanssa.


Sekä porkkanoiden, parsan ja kevätsipulin kanssa.






Alkupalat

Perunat Antti valmisti ravintola Olon tapaan sous vide -menetelmällä ja vielä ennen tarjoilua ne glaseerattiin ruskistetulla voilla. Menetelmän voi käydä katsomassa Youtubesta Olon uudet perunat. Lohi loimutettiin rosvopaistinuotiolla. Graavilohi oli kypsytetty limellä. Lohista kiitos Jussille!

Viikonlopun jälkiruokina oli orivesiläisen leipomon Cafe Herkkuhetken mansikkamoussekakkua sekä belgialaisia vohveleita, joista osa tehtiin kaksi kertaa paistamalla. Vinkki saatiin Mirjan aloitteesta Antti Tuurin kirjasta, jossa amerikkalaiseen tyyliin vohvelit paistetaan ensin yhden kerran ja kastellaan sitten muna-kermamaidossa ja paistetaan uudelleen. Syödään kermavaahdon ja mansikoiden kera.

Olipa taas hyvää ja kaikki syötävää! Ilmakin oli mitä parhain kesän sää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: