maanantai 13. tammikuuta 2014

Leipää padassa

"Nopeaa slow foodia", sanottiin uusimmassa Glorian Ruoka ja viini (1/2014) lehdessä. "15 tunnin kohotus voi tuntua työläältä, mutta mitä sanot tästä: yhdistä ainekset, peitä kulho ja jätä yöksi pöydälle. Taikinan teko vie 10 minuuttia."
Koska olen erityisen huono leipien leipoja, niin piti taas kokeilla, josko onnistuisin tekemään leivän, joka ei maistu hiivalle seuraavana päivänä.
No, näinhän siinä kävi:



Kerrassaan upea tulos! Lämmintä leipää lauantaina kuhakeiton kaveriksi. Kirpputorilta hankittu Högforsin rautapata sai taas uuden käyttötavan. Oliiveja en käyttänyt, vaikka niitä alkuperäisessä ohjeessa onkin. Niiden sijaan laitoin auringonkukan siemeniä. Suolaa kannattaa laittaa enemmän kuin ohjeessa, jos ei käytä oliiveja.

Alla oleva ohje kuulostaa kauhean työläältä, mutta itse asiassa tämä on helppo juttu. Variaatioitakin voi kokeilla. Nyt minulla on uunissa sama taikina, mutta kohotin sitä kaikkiaan vain kolme tuntia. Hyvin se näyttää nousevan silti.

Padassa paistettu oliivileipä

7 dl vehnäjauhoja (itse laitoin Lidln sämpyläjauhoja, koska halusin päästä niistä eroon)
1/4 tl kuivahiivaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
1½ tl merisuolaa
2 dl viipaloituja oliiveja

Lisäksi tarvitaan 1 rkl oliiviöljyä padan voiteluun ja 1½ dl jauhoja taikinan noustua.

Yhdistä jauhot ja hiiva kulhossa. Vaivaa vesi, suola ja oliivit joukkoon. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä 15 tuntia. Minun taikinani kohosi varmaan 18 tuntia, koska en jaksanut nousta aikaisin leipomaan.
Seuraavana päivänä levitä leivinliina nostatuskoriin tai sopivaan kulhoon ja ripota sen päälle 1 dl jauhoja. Ripottele loput ½ dl pöydälle ja painele taikinasta ilmakuplat pois. Kokoa taikina kulmistaan yhteen. Nosta jauhotetun leivinliinan päälle koriin/kulhoon ja peitä löysästi tuorekelmulla. Kohota vielä 1½ tuntia.
Voitele pata (2½-3 l) ja nosta se kansineen kylmään uuniin. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kun uuni on kuumennut, anna padan kuumeta vielä 15-20 minuuttia.
Pyöräytä taikina kuumaan pataan ja laita kansi päälle. Paista kannen alla uunissa 30 minuuttia. Ota sitten kansi pois ja jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia. Leipä on kypsä, kun pohjaa kopauttaessa se kivasti kumahtaa.

Muutoinkin uusin Ruoka ja viini -lehti on täynnä kaikkia ihania ohjeita!

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt tätä leipää usein, ilman oliiveja. Joskus tuplaan annoksen ja pidennän paistoaikaa. Olen käyttänyt spelttijauhoja ja joskus jauhanut kaurahiutaleita joukkoon. Niin hyvää, pitää vaan muistaa laittaa illalla muhimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tätä meillä syödään nyt vähän aikaa ja saan kaikki jauhopussien pohjat pois kaapista.

      Poista

Kommenttisi: