sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Suomalaista sunnuntaisapuskaa Kuubasta palaaville

Nuoripari palasi Kuubasta torstaina ja tänään tavattiin taas porukalla ruokapöydässä. Tein poronfilettä, broileria ja tryffelirisottoa. Jälkiruuaksi gluteenitonta vadelmapiirakkaa. Risoton ja piirakan kohdalla vähän oikaisin, kuten näette.

Stockmann Herkusta olen ostanut joskus tällaisen tryffelirisoton. Kukaan meistä ei ole syönyt tryffeleitä aikaisemmin, joten kokemus oli uusi. Hyvää oli ja kaikki meni, joskaan ei tryffeli mitenkään hyökännyt esiin. Yksinään tämä ei ole ruoka, ei ainakaan meille.







Poroa meillä on vielä runsaasti pakastimessa. Paistoin kaksi filettä kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa kunnes sisälämpö oli 56 astetta. Käärin folioon ruokailijoita odottamaan. Mukavasti jäi roséksi keskeltä.


Toiseksi ruuaksi laitoin broilerinuijia uunissa.
Päälle suolaa, mustapippuria, chilirouhetta. Vuokaan oliiviöljyä, vähän valkkaria, sitruunanmehua, pari salottisipulia ja halkaistu valkosipuli.






Tämä Vuohelan Herkku -sarjan gluteeniton piirakkapohjaseos on loistava. Täytteessä korvasin rahkan turkkilaisella jugurtilla, koska sitä sattui olemaan kaksi avattua purkkia jääkaapissa. Marjoiksi laitoin rasiallisen vadelmia.
Ohje löytyy paketista.






Tuliaisiksi sain paikallisen ruokalehden, kissamaiset salaatinottimet, hunajaa ja pähkinäistä fudgea.



                                       Palmu on iloinen, kun oma väki on taas kotona.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: