sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kakkuja, kakkuja ... ja sunnuntaiaamun sämpylät

Perjantaina oli naisten päivä ja se oli hyvä syy kehottaa miestä ostamaan minulle töistä tullessaan Naantalin Aurinkoisesta palan valkosuklaa-limekakkua. Se on aivan ihanaa ja niin tuhtia tavaraa, että yksi pala riittää mainiosti.

Naantalin Aurinkoisen lime-valkosuklaakakku

Lauantaina leivoin itse. Tein  Italialaista ricotta-omena-kaneli  -juustokakkua  Eric Lanlardin ohjeen mukaan. Kokeiluun houkutti se, että omenapalat liekitetään calvadosissa. Onneksi olin kaukaa viisas ja liekitys tapahtui ulkona. Muutoin olisi ehkä koko keittiö palanut, sillä niin korkeat olivat lieskat. Ehkä vähempi alkoholi olisi riittänyt.
En lisännyt taikinaan leivinjauhetta ja kakku jäi matalaksi. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään todennäköisesti jauhoja, joissa on leivinjauhe valmiina.


Italialainen ricotta-omena-kaneli -juustokakku (Eric Lanlard)

Pohja:
200g diggestive -keksejä musrkattuna
75g sulatettua voita

 Painele keksiseos tiiviisti vuokan pohjalle (leikkaa alle pohjan kokoinen leivinpaperi) ja paista 180 asteessa 10 minuuttia.

Täyte:
4 omenaa
50g voita
4 munaa
500g ricotta -juustoa
50g jauhoja
1-2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
250g sokeria
1 tl kanelia
loraus calvadosia
hieman fariinisokeria tai ruskeaa sokeria

Kuori ja kuutioi 2 omenaa. Sulata pannulla 50g voita ja 50g sokeria. Lisää omenakuutiot ja kääntele seosta pannulla, kunnes se alkaa olla ruskeaa. SAMMUTA LIESITUULETIN, JOS LIEKITÄT SISÄLLÄ! Parasta on mennä ulos pannun, calvadosin ja sytyttimen kanssa. Kaada loraus (pari ruokalusikallista) calvadosia pannulle ja sytytä. Tässä on hyvä olla kaksi ihmistä. Toinen pitelee pannua ja toinen sytyttää. Pidä pannua kaukana itsestäsi, sillä liekit voivat nousta todella korkealle.
Siirrä paistos kulhoon jäähtymään.


Jostain laivalta olen ostanut tämän sisäisen villapaidan, mutta käy se leivontaankin.

Tältä näyttää liekitetty omena-voi-sokeri  -seos.














Sekoita kulhossa 500g ricottaa, jauhot ja leivinjauhe, vanilja, 200g sokeria ja kaneli. Lisää munat yksitellen ja sekoita hyvin. Siivilöi omenaseoksen liemi ja sekoita se juustoon. Lisää lopuksi vielä omenapalat ja sekoita hyvin. Kaada täyte keksipohjan päälle. Kuori kaksi omenaa ja siivuta ne. Lado omensiivut täytteen päälle. Ripottele vielä fariinisokeria ja kanelia. Paista 180 asteessa 1,5 tuntia.

Sunnuntaiaamuna oli pakko tehdä sämpylöitä.

Sämpylät (nämä yrittävät olla Kuurnan sämpylöitä)

1. päivänä
1 litra vettä
1/3 hiivapalasta
650g vehnäjauhoja

2. päivänä
650g jauhoja (laitoin sämpyläjauhoja)
30g suolaa

Leivotaan sämpylöiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: