sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pinaatti-feta -piirakka

En ole postaillut muutamaan viikkoon, koska voimat ovat kuluneet arkea eläessä. Lisäksi harmittaa, että Bloggeri ei ole entisensä eikä anna laittaa kuvia kuten aikaisemmin. Tänään en laittanut muuta ruokaa kuin aamupuuron rikotuista ohraryyneistä ja tämä piirakan. Eilen syötiin vain tortillalasagnea. Edellisviikonloppuna olimme tapetoimassa nuoren parin asuntoa ja nälkä taittui ranskalaisilla, nakeilla ja maksalaatikolla. Tuleva miniäni tekee loistavia kuppikakkuja ja tarkoitus on itsekin perehtyä opettelemiseen. Yhden koe-erän tein Eric Lanlardin ohjeella (Hulluna leivontaan Liv-kanavalla). Kuppikakun koostumus oli loistava ja lemon curd maistui välissä ihanalta. Kuorrute sen sijaan ei miellyttänyt. Se tehtiin marengista ja veden kanssa keitetystä sokerista.




Pinaatti-feta -piirakka  (Jamie Oliver)

filotaikinaa
2 pussia tuoretta pinaattia
pinjansiemeniä n. 100g
5 munaa
300g fetajuustoa
50 g cheddaria raastettuna
mustapippuria, oreganoa, (suolaa)
voita, muskottia, sitruunankuorta
cayannepippuria

Paahda pinjansiemenet pannulla kullanruskeiksi. Riko kulhoon viisi munaa, murusta joukkoon fetajuusto ja raasta cheddar. Lisää (suolaa) ja mustapippuria. Sekoita.

Laita paistinpannulle öljyä ja paista ensimmäinen pussillinen pinaattia (pehmenee reilussa puolessa minuutissa), lisää nokare voita, suolaa, muskottipähkinää ja sitruunankuorta. Lisää toinen pussillinen päälle ja mausta samoin. Lisää feta-kananmuna -seokseen.

Ota leivinpaperiarkki, rutista se palloksi ja kastele. Avaa ja öljyä pinta. Ota ensimmäinen filotaikinalevy ja laita leivinpaperin päälle. Öljyä se pullasudilla ja ripottele hieman cayannepippuria päälle. Tee samoin seuraaville kolmelle kerrokselle.

Nosta filo -pohja leivinpaperin kanssa paistinpannulle ja kaada täyte päälle. Käännä filotaikinan reunat täytteen päälle. Revi varovasti leivinpaperi pannun reunaa myöten pois. Ripottele hieman tuoretta rosmariinia pinnalle. Kuumenna pannua levyllä pari-kolme minuuttia, jotta pohjasta tulee rapsakka. Siirrä pannu uuniin (jos kahva kestää uunia, jos ei kestä, niin siirrä piirakkavuokaan) ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Tämän piirakan kylkeen sopii jokin raikas salaatti ja niitähän Jamieltakin löytyy. Esim. tomaatti-basilika -salaatti.








 






2 kommenttia:

  1. Moikka! Filotaikinaa en ole ikinä käyttänyt (uskaltanut kokeilla), se on aina tuntunut jotenkin vieraalta. Mutta nyt sain niin hyvät ohjeet, että tätä taidan tehdä jonain viileänä päivänä. Ja tuo täyte on varmasti ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Minuakin ensin arvelutti filotaikinan käsittely, mutta se olikin yllättävän helppoa. Aika nopeasti taikina täytyy öljytä ja laittaa seuraava levy päälle. Yhtään se ei saisi lämmetä, koska sitten sitä ei voi nostella. Anna olla pakastimessa ihan viime tippaan asti.

    VastaaPoista

Kommenttisi: