sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Karjalanpaisti italialaiseen tapaan ja jälkkäriksi aprikoosi-inkivääri cantuccineja


Saimme olla koiranhoitajina lauantain ja sunnuntain, joten käveltyä tuli reippaasti molempina päivinä. Suloinen Palmu! Ruokakin maittoi entistä paremmin lenkkien jälkeen ja hellalla hautui karjalanpaistilihat, joita pakastimesta löytyi kolme rasiaa. Tuunasin perinteistä reseptiä italialaiseen suuntaan, koska mieleni teki oikeastaan polentaa ja siihen kylkeen käy paremmin toisentyyppinen soosi.  Idea lähti Italialaiset mestarit -ohjelmasta.

Italialaista karjalanpaistia

Sellerivarsia, porkkanoita ja sipulia pilkottuina. Laita ison padan pohjalle öljyä ja kasvikset päälle. Lisää 1 rkl katajanmarjoja. Laita lihat kasvisten päälle, pullo punaviiniä, pari laakerinlehteä, rosmariininoksa, muskottipähkinää, tomaattipyrettä ja 2 tölkkiä tomaattimusrkaa sekä suolaa. Hauduta niin monta tuntia kuin mahdollista, mutta ainakin 3-4 tuntia. Lisää mustapippuria vasta loppuvaiheessa, jotta liha ei sitkisty.
Valmista polenta kiehuvaan, hieman suolalla maustettuun veteen. Lisää voita ja parmesania maun mukaan.



Aprikoosi-inkivääri cantuccinien ohje löytyy Soppakellari -blogista.



Bloggerissa on ollut näitä kuvansiirto-ongelmia, mutta onnistuin, kun mies neuvoi siirtämään kuvat HTML:n kautta. Hankalampaa näin, mutta pari kuvaa sain laitettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: