lauantai 1. joulukuuta 2012

Myskikurpitsapiirakka

Eilisestä pikkujoulusta toipuessa olen vähän siivoillut ja laitellut ruokia. Kaupassa houkuttivat myskikurpitsat ja muistin, että Proud italian cook -blogissa on ohje myskikurpitsapiirakkaan.
Myskikurpitsat ja lehtikaali
Tässä vapaa käännös Butternutpie -ohjeesta:

Myskikurpitsapiirakka

Kuori kurpitsa, poista sisukset ja kuutioi. Levitä kuutiot uunipellille, pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Sekoita ja paahda 200 asteisessa uunissa kunnes kurpitsapalat pehmenevät ja saavat hyvän värin.


Karamellisoi sillä aikaa kolme sipulia. Eli kuori ja pilko sipulit ja paista niitä voin ja oliiviöljyn seoksessa, lisää hieman sokeria ja timjamia. Keittele n. 40 minuuttia, kunnes ovat kauniin ruskeita (älä hätäile tässä).

Pohjana toimii lehtitaikina (puff pastry). Sulata huoneenlämmössä ja kauli sopivan levyiseksi. Pistele haarkukalla reikiä ja vedä taikinapyörällä tai veitsellä reunoille viillot. Näin saat kohoamaan piirakalle reunat.
Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Pilko lehtikaali ja paista sitä pannulla oliiviöljyssä, kunnes se alkaa näyttää kuihtuneelta (wilted).

Raasta parmesania pohjan päälle, levitä sipulit, lehtikaali ja kurpitsakuutiot. Voit vielä pirskottaa oliiviöljyä päälle. Paista 200 asteessa 25-30 min.

Proud italian cook -blogissa on muitakin myskikurpisaohjeita. Kannattaa käydä katsomassa. Blogi on tuossa suosikkilistassani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi: