sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lohta ja pekoniperunamuusia

Sunnuntaina söin viikon kolmannen kala-aterian. Viikon varrella söin työkaverin kanssa Myllyn Prisman Buffassa loistavaa uunilohta ja tämä oma versioni tänään sunnuntaina hipoi sitä. Buffassa on salaattipöytäkin aivan taivaallinen! Sen sijaan se lohi, jota söin perjantaina eräässä toisessa bufeessa oli niin kuivaa, että sillä olisi voinut koputella pöytää. Pekoni-ruohosipuli -perunamuusin idean sain perjantain Hesarista. Taisi olla jokin merihenkinen ravintola, jonka Sukula kävi laittamassa uusiin puihin.







Lohta soijakermassa (tai tavallisessa kermassa)


Pilko ruodoton lohifile sopiviin annospaloihin.

Lohi marinoidaan näin:

Keitä 1 litra vettä ja 100g suolaa. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Liota kalanpaloja suolaliemessä 20 min.

Kuivaa palat ja paista keskikuumalla pannulla voissa nahkapuoli alaspäin n. 5min. Lusikoi pannulta voita palojen päälle. Lisää vielä mustapippuria myllystä.
Voit halutessasi kääntää kalat lihapuoli alaspäin ja paistaa noin minuutin ajan.

Lämmitä kattilassa kerma ja lisää siihen tilliä, valkopippuria ja kalafondia. Maistele maku.

Laita kalanpalat uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja kaada kerma päälle. Laita vuoka uuniin 150 asteeseen.

Tämä on loistava vaihtoehto ruokakermoille ja sopii kaikille.

Pekoni-ruohosipuli -perunamuusi

Tee muusi rosamunda -perunoista.
Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja paista rapeaksi.
Pilko ruohosipuli.
Sekoita pekonit ja ruohosipuli muusin joukkoon.






 
Vaahteranlehtiruusut ovat odottaneet parempaa käyttöä maljakossa ja nyt sidoin ne pihlajanmarjojen kanssa seinäkoristeeksi.




Huomenna alkaa taas arki. Mukavaa viikkoa kaikille! Aamulla lähden työasioissa Hämeenkyröön. Enpä ole siellä koskaan aiemmin käynytkään.


2 kommenttia:

  1. Olipas taas ihanan näköisiä sun viikonlopun kokkaukset. Ja nuo askartelut näyttää tosi kivalta! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Fredrika! Mukavaa ja graduintoisaa viikkoa myös sinulle. Kun palaat, niin käydään Myllyn Buffassa syömässä oikein ajan kanssa. Minä tarjoan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi: