sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Nyhdettyä possua ja ankkaa

Pulled porkin ohje on Fredrikan blogista ja alun perin se on Sikke Sumarin. Eilen illalla laitoin kasslerin uuniin BBQ hickory -kastikkeeseen, jota laimensin hieman omenasiiderillä. Aamulla heräsimme huumaavaan tuoksuun. Jyrkille tiedoksi, että tämä ei ole mitään kikkailua. Kokeile!


Possun kaveriksi tein ankkaa, joka on ollut pakastimessa odottamassa ties kuinka kauan. En ole rohjennut siihen tarttua epäonnistumisen pelossa. Joten kuten se onnistui. Kelpasi ainakin hyvin.


Sisälle tungin pilkottuja aprikooseja ja kaksi kokonaista omenaa. Voitelin ankan öljyllä, jossa oli suolaa, mustapippuria, chiliä ja raastettua inkivääriä. Paistumisen aikana valelin pintaa seoksella, jossa oli öljyä, raastettua valkosipulia, soijaa ja hunajaa. Annoin olla uunissa jotain 2-3 tunnin välillä.
Kastikkeeksi sopi loistavasti Hoisin -kastike, jota saa valmiina kaupasta (Blue Dragon).

Koska ankanrasvaa oli saatavilla, niin paistoin uunissa vielä rosmariiniperunoita. Järkyttävän hyvää.


Meillä on edessä mielenkiintoinen viikko. Kaikki väliovet viedään maalattavaksi ja olemme siis viikon ilman sisäovia. Umpipuiset peiliovet maalataan valkoisiksi 20 käyttövuoden jälkeen. Myös karmit on maalattava, joten siinä on siistiä sisähommaa koko viikoksi.

2 kommenttia:

  1. Tein samaa kuukausi sitten possun suola lavasta. Onnistui hyvin.-Jykä-

    VastaaPoista
  2. No, hoo! Olipa hauskaa, että kommentoit. Juu, tämä on hyvää ja ankka onnistui todella hyvin. Kaikki meni.

    VastaaPoista

Kommenttisi: