sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kolme siikaa, pala lohta ja yksi voikana

Siinä ensimmäisen adventtisunnuntain ruuat. Tein siis taas kahta ruokaa. Luulen, että niistä jää viikollekin syötävää. Aiemmin en ole voikanaa tehnyt, mutta päätin kokeilla.  Ohje on Australian Master Chefin 2. kaudella kilpailleen Jimmy Seervain ohje. Vähän jouduin säätämään maustamisessa, koska sarviapilaa en löytänyt. Korvasin sen marinadissa curry - ja paprikajauheella. Lihoja marinoidaan 24 tuntia.



Voikana (Jimmy Seervai)

Marinadi:
reilu 1 dl luonnonjukurttia
1 limetin mehu
2 rkl öljyä
1 tl tuoretta, raastettua inkivääriä
1 tl murskattua valkosipulia
1 tl garam masalaa
½ tl sarviapilan lehtiä (jos jostain löytää)
1 tl chilijauhetta (maun mukaan mietoa tai tulisempaa)
1 tl suolaa

Sekoita kaikki yhteen ja pyörittele lihat seoksessa. Tässä ohjeessa pitäisi käyttää reisifileitä, koska niissä on enemmän rasvaa. En ruvennut kuitenkaan operoimaan reisipaloista lihoja irti, vaan päädyin kananpojan paistileikkeisiin ja ne sopivatkin hyvin tähän ohjeeseen.



Laita lihat jääkaappiin marinoitumaan 24 tunniksi.


Laita lihat pellille, jonka päällä on ritilä. Pannunpohjalle laitetaan folio, jotta irtoava neste saadaan talteen kastiketta varten. Paista grillivastuksen alla 8-10 minuuttia ja käännä lihapalat. Jatka paistamista vielä toiselta puolelta n. 5 minuuttia. Ajan ratkaisee taas itse kunkin uuni. Lihapalat saavat ottaa kunnolla väriä ja olla jopa hieman mustiakin sieltä täältä.


Sillä aikaa, kun lihat paistuvat uunissa voit aloittaa kastikkeen.

Kastike:

2 rkl auringonkukkaöljyä pannulle
1 sipuli kuutioituna
Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa.
Lisää:
1 tl tuoretta, raastettua inkivääriä
 ½ vihreä chili silputtuna
ripaus kardemummaa (alkuperäisessä ohjeeessa on kokonaisia kardemummapalkoja)
hyppysellinen muskotinkukkaa (tätä sain ihmeekseni ihan S-marketista)
2 rkl cashewpähkinätahnaa (murskasin kokonaisia, koska tahnaa en löytänyt)
Paista noin kolme minuuttia.
Lisää:
600g tuoreita, kuutioituja tomaatteja
Anna kiehua n. kuusi minuuttia ja lisää tomaattipyrettä 50 ml. Keitä vielä muutama minuutti.

Kaada kastike blenderiin ja surauta ensin hitaammin ja sitten vauhdilla vaaleaksi seokseksi.
Kaada takaisin pannulle.
Lisää:
1 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
1 tl sarviapilaa (laitoin currya)
1 rkl hunajaa

Pilko lihat kastikkeen joukkoon. Kuumenna ja lisää folion päälle kertynyt neste, 50g voita ja ½dl kanalientä. Lopuksi kaada kermaa päälle mukavaksi kuvioksi, alä sekoita. Päälle voi vielä silputa korianteria, jos siitä tykkää.
Tarjoa riisin kanssa.

Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei ole mahdoton tehdä.


Ja kukas se siellä mamman kanssa keittiössä taas hääräileekään. Yökyläläinen. Hänet on pestävä joka lenkin jälkeen. Alan tässä minäkin jo lunta toivoa, vaikka en talvi-ihminen olekaan.


Siikoja oli kolme, joten sain kuusi filettä. Suomustin niin hyvin, että nahkankin voi syödä. Päälle suolaa ja mustapippuria. Paistoin voissa ensin nahkapuoli alaspäin ja valelin sulaneella voilla. Lopuksi käänsin muutamaksi sekunniksi lihapuolen alaspäin.


Lohi savustettiin katajien kanssa. Tuoksu oli taas huumaava.


Siikaa, lohta ja perunoita. Niin hyvää.

Tänäkin jouluna MLL kerää joululahjoja vähävaraisille perheille. Otin K-kaupan joulukuusesta lapun ja ostan lahjan jollekin 17 -vuotiaalle tytölle.


Ensi viikonloppuna on itsenäisyyspäivä ja toinen adventti. Sitä vietetäänkin Keuruulla vähän isommalla porukalla. Menu on jo Mirjalla plakkarissa. Se on sama kuin Tornin joulumenu. Chef Antti tulee ja kokkaa. Me muut "misataan" tai mitä se nyt onkaan.
Työviikko on tynkä. Keskiviikkona on kehittämispäivä. Pitäisi olla taas luova.

3 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuja, tuota voikanaa pitää varmaan kokeilla. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nam, miten hyvältä näyttää! Maistuisivat nuo kaikki minulle. Meillä jäi tänään adventtisuunnitelmat toteutumatta, kun migreeni vei voiton. Ensi viikonlopulle siirtyy pikkujouluaterian toteutus. Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fredrika ja Ulla. Voikana oli basmatiriisin kanssa ihanaa eikä sitä juurikaan jäänyt maanantaille. Lopuista kaloista teen huomiseksi salaatin evääksi.
      Tiedän, Ulla miltä tuntuu, kun migreeni iskee. Minulla on nykyään enemmän pelkkiä auroja ja ne vievät näkökyvyn aina hetkeksi aikaa.
      Riemullista adventin aikaa teille kummallekin! Lähden tästä miehen kanssa ulkovaloja ostamaan. Naapureilla on tosi hienoja ja meillä jotain vanhoja vaan.

      Poista

Kommenttisi: