sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jotain hyvää suppilovahveroista

Se suppilovahverokausi, jonka perään haikailin pari viikkoa sitten ei sitten koskaan tullutkaan. Onneksi minulla on työkaveri, jolla on viimevuotisia kuivattuja suppiksia niin paljon, että sain ostaa häneltä ison pussillisen ja lisäksi vielä kaksi isoa pussia pakastettuja kantarelleja. Kyllä nyt kelpaa. Vielä kun Mestaripalviin tulee hirvijauhelihaa, niin siinähän on menuu monelle juhlapyhälle.
Tänään tein kuitenkin täytettyjä paprikoita, koska niitä oli jääkaapissa viisi kappaletta.

Valurautapannu SPR:n Kontista 4€.

Suppilovahveropaprikat

5 paprikaa
200g jauhelihaa
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
suolaa
paprikajauhetta
mustapippuria

Kuutioi kaksi paprikaa. Paista jauheliha ja lisää paprikakuutiot sekä suppilovahverot. Lisää mausteet ja paista, kunnes paprikat ovat pehmeitä.
Halkaise loput paprikat kahtia, poista siemenet ja laita uunivuokaan. Laita jokaisen paprikan pohjalle halkaistu kirsikkatomaatti ja päälle täytettä. Raasta päälle parmesania. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia. Peitä foliolla hetkeksi aikaa, jotta paprikat vielä pehmenevät.


Sunnuntain suurin herkku oli kuitenkin savustettu lohi. Mies savusti sen katajilla ja niistä tulee kalaan ihan mieletön aromi.


Lohen kaveriksi ei tarvitse muuta kuin perunoita. Jotain oli taas kuitenkin pakko leipoa, niin tein porkkanasämpylöitä ja kanelipullia. Ajattelin, että kanelipullakahvit ovat paikallaan, kun on saatu puutarhakalusteet varastoon ja lehdet haravoitua.

 
 
Pullat piti voidella voilla, koska yhtäkään munaa ei ollut. Ihanainen silikonileivinalusta Ikeasta.

 
 

Syyslomaviikko alkamassa niillä keillä lomaa on. Minä ajattelen jo pääsiäisen aikaa, jolloin on pitempi lomajakso. Josko lähtisi silloin vaikka Berliiniin tai Barcelonaan. Sitä odotellessa. Nyt katsomaan tähtien tansseja televisiosta ja saunan jälkeen Siltaa.

2 kommenttia:

  1. Nam! Taidanpa kokeilla noita suppispaprikoita. Me olemme saaneet riittävästi suppiksia ihan itse tänä vuonna. Viime vuonna olimme kaveriavun varassa.
    Ihanaa syksyä, vaikkei lomaa olisikaan. Minä haaveilen keväälle Lontoon/Brightonin reissua :)

    VastaaPoista
  2. Te onnelliset olette osuneet sienimetsään oikeaan aikaan. Kuljimme eilen miniän koiran kanssa pitkän metsälenkin ja ajattelin, että olisi kyllä hienoa, jos koira haistaisi suppikset. Nyt se vain kantoi minulle keppejä heitettäväksi.
    Britannia on maa, jonne pääsystä olen kauan haaveillut. Sinne Yorkshiren maisemiin...

    VastaaPoista

Kommenttisi: